hevosten luontainen käyttäytyminen
Alkuperäiset villihevoset on metsästetty sukupuuton partaalle. Ainoa jäljelle jäänyt villihevosen alalaji, kookkaan ponin kokoinen przewalskinhevonen, on kuitenkin onnistuttu säilyttämään eläintarhoissa. Viime vuosikymmenellä pystyttiin jo palauttamaan pieni lauma eläintarhassa kasvatettuja przewalskinhevosia luontoon Gobin alueella Mongolian ja Kiinan rajamailla.
Przewalskinhevonen antaa hyvän kuvan siitä, millaisia kesyn hevosemme kantavanhemmat ovat aikanaan olleet. Sen pää on jykevä, lyhyt musta harja törröttää pystyssä ja vaaleanruskea karva vaihtuu talveksi tuuheaan talviturkkiin. Luonnonvaraiset przewalskinhevoset ovat hyvin valppaita, ja tarkoilla aisteillaan ne huomaavat lähestyvän tulijan jo kilometrien päästä.
Vaikka temperamentissa on eroja hevosrotujen ja yksilöiden välillä - lämminveriset reagoivat ympäristönsä tapahtumiin herkemmin kuin kylmäveriset - yhteistä kaikille roduille on se, millainen elämä on hevoselle viihtyisää tai mitä asioita hevonen pelkää. Luonteeltaan jokainen nykyhevosemme on yhä edelleen oleellisesti sama eläin kuin se vahvajalkainen, tarkkakorvainen kuloheinänruskea villihevonen, joka tuhansia vuosia sitten nuuhki tuulen tuomia viestejä Aasian aroilla.
Kun haluamme oppia ymmärtämään hevosiamme paremmin, on hyödyllistä tutustua siihen elämään, mitä villit hevoset vaistojensa ohjaamina viettävät. Hevosten luonnonvaraisesta elämästä on saatu tietoja tarkkailemalla sekä przewalskinhevosia että kesyhevosen uudestaan villiintyneitä kantoja, kuten pohjoisamerikkalaisia mustangeja tai Ranskan Camarguen kosteikkoalueen hevosia.
lauma antaa turvallisuuden tunteen
Luonnonvarainen przewalskinhevonen viettää vaeltavaa elämää laumoina, joihin kuuluu yleensä yksi ori, 5-10 tammaa ja joukko eri-ikäisiä varsoja. Kesyistä hevosista uudelleen villiintyneillä kannoilla laumat voivat olla suurempiakin. Yksilöiden välillä on yleensä arvojärjestys, johon jokainen hevonen on sopeutunut. Arvojärjestyksen ylimmäisenä oleva tamma toimii koko lauman johtajana. Orin päätehtävä on puolustaa laumaa. Lauman jäsenten tehtävät kuitenkin vaihtelevat, ja tilanteen mukaan vastuu saattaa tarvittaessa vaihtua toiselle yksilölle.
Hevosen paikkaan arvojärjestyksessä vaikuttaa monet tekijät. Yleensä vanhat ovat ylempiarvoisia kuin nuoret, ja lauman jäseninä pitkään olleet ovat ylempiarvoisia kuin tulokkaat. Myös hevosen emän asema voi vaikuttaa sen asemaan laumassa. Hyvä itseluottamus parantaa hevosen mahdollisuuksia päästä ylemmäs arvojärjestyksessä. Myös hevosen koko ja jopa sen väri voivat vaikuttaa sen arvoasemaan.
Arvojärjestys määrää, mitkä hevoset saavat syödä ensin silloin, kun haluttua kasvilajia on jossakin paikassa vain niukasti. Näin niiden ei tarvitse tuhlata voimia nahisteluun erikseen jokaisen herkullisen mättään äärellä.
Lauman jäsenyys ja arvojärjestyksen selkeys antaa hevosille turvallisuuden tunteen. Hevoset luottavat arvojärjestyksessä ylempänä olevaan, jonka roolina on olla lauman valppain vartija vaarojen varalta. Kesyjenkin hevosten stressitiloja mitatessa on havaittu, että arvoasteikossa ylimpänä olevan hevosen läsnäololla on rauhoittava vaikutus muihin hevosiin.
kumppanin rapsuttaminen rentouttaa
Hevoset välittävät toisilleen monenlaisia viestejä hirnahduksin, hörähdyksin, elein ja asennoin. Yleensä hevoselta on rekisteröity viitisenkymmentä erilaista signaalia, joita se käyttää viestintään lajitovereilleen.
Lauman yksilöiden välillä vallitsee tiivis yhteenkuuluvuuden tunne. Hevoset pysyttelevät lähes aina yhdessä, ja joutohetkinä niiden saattaa nähdä rapsuttelevan hampaillaan paitsi omaa nahkaansa, myös laumatovereitaan. Erityisesti ne rapsuttavat toisiaan hampaillaan harjan, selän ja sään alueelta. Näin laumatoverit saavat nahkansa puhtaaksi liasta ja loisista niistä kohdista, mihin ne eivät itse ylety. Vähintään yhtä tärkeää on se, että lajitoverin rapsuteltavana oleminen rentouttaa hevosta ja lujittaa yksilöiden välistä yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Mitä läheisempiä kumppanuksia kaksi hevosta ovat keskenään, sitä enemmän ne rapsuttelevat toisiaan. Yleisintä rapsuttelu on arvoasteikossa suunnilleen samoilla sijoilla olevien välillä, kun taas kovin eriarvoiset rapsuttelevat toisiaan harvoin.
Rapsuttelu käynnistyy vai rentoutuneessa, luottavaisessa olotilassa. Jos hevonen on stressaantunut, se ei pysty rentoutumaan tarpeeksi alkaakseen rapsutella lajitoveriaan.
varsa oppii muilta lauman jäseniltä
Kun tamma saa varsan, se pyrkii yleensä aluksi pysyttelemään hiukan erillään muusta laumasta. Varsan ensimmäiset elinpäivät ovat tärkeää leimautumisen aikaa, jolloin
se oppii seuraamaan oman emonsa tuoksua ja ääntä. Muusta laumasta syrjemmällä pysyminen varmistaa, että varsa leimautuu juuri omaan emoonsa.
Leimautumisjakson jälkeen varsa liittyy emoineen muun lauman joukkoon. Varsat hakeutuvat mielellään toisten varsojen seuraan ja leikkivät yhdessä railakkaita juoksulenkkejä. Kun varsa seurustelee ikätoveriensa ja aikuisten hevosten kanssa, se saa samalla harjaannusta hevosten "kielessä" ja käyttäytymissäännöissä.
Samassa laumassa kasvaneet hevoset tulevat yleensä hyvin toimeen keskenään. Sen sijaan toisilleen vieraat oriit suhtautuvat toisiinsa erittäin hyökkäävästi. Luonnossa oritappelut eiv
ät yleensä johda toisen kuolemaan, koska tappiolle jäävällä on paljon tilaa tunnustaa toinen voittajaksi ja poistua paikalta. Sen sijaan rajoitetuissa tarha- ja tallioloissa oriiden välinen tappelu voi olla hengenvaarallinen.
"nyökyttely" kasvattaa näkökenttää
Hevonen liikkuu luonnossa lähinnä valoisana aikana. Koska hevonen on aukeiden arojen päiväeläin, on helppo arvata, että näkö on sille tärkeä aisti. Hevosen silmien sijainti pään sivuilla mahdollistaa sen, että hevonen näkee pitkälle sivuilleen, lähes taakse. Pään kääntely sivuille tai ylös ja alas lisää näkökenttää entisestään. Juuri tästä syystä hermostunut hevonen "nyökyttelee": se pyrkii näkemään ympäriltään mahdollisimman paljon.
Silmien sijainti pään sivuilla aiheuttaa myös sen, että hevosella ei ole käytännössä lainkaan kolmiulotteista näkökenttää eteenpäin. Siksi esimerkiksi esteen pituuden arvioiminen voi hevoselle olla vaikeampaa kuin arvioimme.
Hevosen näön täydentäjänä toimii hajuaisti. Luonnonvaraiset hevoset kulkevat usein vastatuuleen, jolloin ne saavat hajuaistillaan parhaiten tietoa siitä, mitä edessä odottaa. Myös oudon näköiset esineet ne tutkivat nuuskimalla ja muodostavat tämän tutkimuksen perusteella lopullisen mielipiteensä niistä.
Hevosen vuorokausirytmi on hyvin säännöllinen. Luonnonvaraisia hevosia tarkkaillessa on havaittu, että niiden ruoan etsintä on aktiivisinta pari tuntia ennen auringonlaskua. Näin ne keräävät riittävästi ravintoa yöunien ajaksi.
Nukkumaan hevonen asettuu joko seisaalle tai makuulle. Makuulle asettautumista varten villihevonen kaivaa usein itselleen makuukuopan, minkä jäänteenä kesyhevostenkin voi nähdä kuopivan ennen makuulle asettumista.
Tarpeillaan käydessään luonnonvaraiset hevoset ovat tarkkoja siitä, että ne eivät ulosta tai virtsaa makuupaikkansa tai parhaiden ruoka-apajiensa luona. Eritteet ovat silti muutakin kuin vain jotain, mistä pitää päästä eroon: toistensa ulosteiden tai virtsan tuoksusta hevoset saavat tietoa muun muassa toistensa hormonaalisesta tilasta (onko toisella parhaillaan kiima vai ei). Villi ori myös "merkitsee" samaan tapaan kuin kollikissa, tosin ei virtsallaan vaan ulosteillaan: se voi pudottaa omat ulosteensa tamman ulosteen päälle.
hevosella on saaliseläimen pelot
Hevosen vaistoja ja synnynnäistä käyttäytymistä leimaa hyvin voimakkaasti se, että luonnossa hevonen oli suuresta koostaan huolimatta monen pedon saaliseläin. Siksi villihevosen oli oltava jatkuvasti varuillaan ja valmiina säntäämään pakolaukkaan. Ja siksi hevonen myös toimii täysin erilaisella logiikalla kuin esimerkiksi koira, jolla puolestaan on esi-isänsä suden eli petoeläimen vaistot.
Myös kesy hevonen säikkyy vaistomaisesti asioita, jotka muistuttavat merkkejä lähistöllä vaanivasta pedosta - oksan rasahdus tai heilahdus, oudot varjot, lepattava sadetakki tai muovikassi, sateenvarjon avaaminen, vieraan koiran säntääminen näkyviin. Pelon laukaisijana voi olla myös äkillinen kova ääni. Hevosen kuulo on paljon parempi kuin ihmisen, ja siksi meidän korvissamme kohtu
ullisen kovalta kuulostava ääni voi olla melkoinen pamaus hevosen korvissa.
Eräs asia, jonka kaikki saalistettavat eläimet tulkitsevat varoitusmerkiksi, ovat uudet ilmiöt tutussa ympäristössä. Kesykin hevonen voi siksi pelätä asioita, jotka meidän silmissämme näyttävät täysin normaaleilta, kuten maahan heitettyä takkia tai uutta tynnyriä tallin nurkalla.
Hevosen luontainen varovaisuus saa monet hevoset suhtautumaan epäluuloisesti sameaan veteen, jonka läpi ne eivät voi nähdä pohjaan, vaikka vesi olisi matalaakin. Tällaisen veden läpi kahlaaminen voi olla hevosesta hyvin epämiellyttävää, samoin kuin veden yli hyppääminen, koska se silloin paljastaa haavoittuvan vatsapuolen tuntemattomalle.
seuran tärkeyttä ei voi liiaksi painottaa
Hevosen vaistojen tuntemisesta on suuri hyöty, kun hevosen kanssa ollaan tekemisissä ja kun sen olosuhteita suunnitellaan. Tärkeää on koko ajan muistaa, että hevonen kokeen monet asiat eri tavalla kuin me.
Hevosten välillä on suuria yksilöllisiä luonne-eroja, ja myös oppiminen
ja tottuminen saa hevosen suhtautumaan moniin asioihin eri tavalla kuin toiset yksilöt. Silti on useita perusasioita, jotka kaikesta huolimatta asuvat syvällä jokaisen hevosen "selkäytimessä", muistona villien esivanhempien ajoilta.
Lajitovereiden seura on hevoselle erittäin tärkeää. Usein hevonen tervehtii lähestyviä lajitovereitaan jo kaukaa hirnumalla - yksin pidetty hevonen voi intoutua hirnumaan kuullessaan kaukaa kantautuvan tä
ysin tuntemattomankin hevosen kavioiden kopseen. Hevonen on haluton erkanemaan laumasta, ja erityisen epämiellyttävää siitä on tulla jätetyksi kokonaan yksin.
Jo kaksi hevosta yhdessä antaa sen verran lauman tuntua, että se on paljon parempi ratkaisu kuin yksi. Hätätilassa voi yksinäiselle hevoselle jonkinlaisena lohtuna olla vuohi, lammas tai koira, vaikka sellainen ei korvaakaan aitoa lajitoveria.
Laumaeläimenä hevonen on virittynyt aistimaan hyvin herkästi laumatoveriensa tunnetiloja. Kesy hevonen laskee lajitovereikseen myös tutut ihmiset. Rauhallisella ja itseensä luottavalla ihmisellä on hevoseen siksi rauhoittava vaikutus. Epävarma, hermostunut, kiihtynyt tai ankara ihminen saa hevosenkin hermostumaan.
Koska hevonen kokee ihmisen lajikumppanikseen, se ei normaalisti vahingoita ihmistä. Laumassa vastasyntyneiden varsojen turvallisuuden takaa se, että hevosilla on erittäin voimakas vaistomainen esto astua minkään maassa makaavan elävän olennon päälle. Siksi hevonen varoo myös tallaamasta maassa makaavaa ihmistä.
hevonen näkee ihmisen lajitoverina
Hevosen sisäänrakennettu arvojärjestysajattelu vaikuttaa kesyn hevosen elämään monin tavoin. Ihmisen totteleminen perustuu siihen, että hevonen kokee ihmisen korkea-arvoisempana lauman jäsenenä. Vastaavasti ihmisen näykkiminen ja pureminen voi johtua siitä, että hevonen pitää kyseistä ihmistä alempiarvoisena yksilönä ja koettaa saada tämän taipumaan tahtoonsa, esimerkiksi väistymään pois tieltä.
Kun hevoslauma vaeltaa, korkea-arvoinen yksilö ei mielellään kulje muiden takana. Jotkut hevoset ärsyyntyvät väärästä kulkujärjestyksestä siinä määrin, että voivat yrittää näykkiä alempiarvoista hevosta, joka on laitettu niiden eteen.
Viisas hevosten omistaja pitääkin siksi huolen siitä, että useamman hevosen joukolla ratsastettaessa hevoset ovat arvojärjestyksen mukaisessa jonossa, korkea-arvoisin ensin. Näin eteneminen sujuu hevosilta luontevammin kuin sellaisessa järjestyksessä, jonka ne kokevat luonnonvastaiseksi.
Vastaavasti talutettaessa monet hevoset odottavat, että korkea-arvoisempi yksilö eli ihminen lähtee liikkeelle ensin, jotta hevonen voi seurata tätä. Jos hevosta on vaikea saada talutettaessa liikkeelle, kyse voi olla siitä, että hevonen odottaa ihmisen menevän ensin edeltä.
kun hevonen pelästyy
Hevosen säikyttämistä kannattaa tietenkin välttää. Hevosen lähestyminen takaapäin tai äkkinäinen ilmestyminen sen näköpiiriin muistuttavat petoeläimen elkeitä, ja hevonen voi siksi kokea ne pelottavina. Tallissa tai kiinni sidottuna hevonen ei voi paeta, joten se saattaa potkaista pelästyessään. Siksi hyvä tapa on lähestyä hevosta edestäpäin ja jutella tullessa, jotta ihmisen ilmestyminen ei ole yllätys.
Jos hevonen säikähtää ja ryntää pakoon, sen rankaiseminen ei auta. Rangaistuksen aiheuttama kipu saa hevosen kokemaan, että pelkoon todella on aihetta, ja seurauksena se on entistä hermostuneempi. Parempi on rauhoitella hevosta parhaansa mukaan ja houkutella se sitten nuuhkimaan pelon aiheuttamaan esinettä, jotta se saa huomata, ettei se ollutkaan vaarallinen.
Pelästyneen hevosen rauhoittamista edistää läheinen suhde ihmisen ja hevosen välillä, jolloin hevonen luottaa ihmiseen. Luottaessaan hoitajaansa hevonen luottaa myös tämän arvostelukykyyn, samoin kuin villihevonen luottaa laumansa johtajan kykyyn arvioida vaaroja.
Hyvän suhteen syntymistä hevoseen edistää runsas toiminta ja seurustelu sen kanssa. Kosketuksen hevonen kokee miellyttävimmäksi samoille alueille, joilta ne itsekin rapsuttavat toisiaan: kaulaan, harjaan ja selän alueelle.
Hevosen yleistä rauhallisuutta edistää paitsi erilaisiin vaarattomiin häiriötekijöihin tottuminen, myös viihtyvyystekijöiden huomioon ottaminen hevosen perushoidossa. Hevosilla on esimerkiksi tarkka sisäinen kello. Jos hoitaja lipsuu säännöllisistä ruoka-ajoista, se aiheuttaa hevosten mahanesteiden erittymistä väärään aikaan ja sen seurauksena stressiä.
Vastaavasti hyvä hevosen hoitaja ottaa huomioon, että hevosen maailma on täynnä hajuaistimuksia, vaikka me haistamme niistä vain pienen osan. Hevonen kokee epämiellyttävinä muun muassa ulosteiden, virtsan, verien ja hien hajun (myös ihmisen hien). Voimakkaat pesu- ja desifiointiaineet voivat myös olla hevosen nenässä epämiellyttäviä.
kuinka pitkä on "hevosen muisti"
Hevosen, kuten muidenkin nisäkkäiden, muisti jakautuu kahteen eri tavalla toimivaan osaan: niin sanottuihin pitkäkestoiseen ja lyhytkestoiseen muistiin. Hevosen pitkäkestoinen muisti on tunnetusti hyvin pitkä. Hevonen voi kieltäytyä menemästä paikkaan, jossa sille on aikaisemmin (jopa vuosia aikaisemmin) sattunut ikävä tai tuskallinen kokemus.
Toisaalta hevosen niin sanottu lyhytkestoinen muisti on eläinpsykologien tutkimusten mukaan erittäin lyhyt, jopa vain 5-10 sekuntia. Juuri tämä on syy siihen, miksi rangaistukset toimivat vain välittömästi annettuina. Jos itse tapahtumasta ehtii kulua puolikin minuuttia, hevonen elää jo aivan eri hetkeä eikä ymmärrä, mistä sitä rangaistaan.
Hevoset ovat tunnetusti myös hyvin tapauskollisia. Kun hankala tapa on kerran päässyt syntymään, siitä on työlästä päästä eroon. Siksi on paljon kannattavampaa alusta alkaen paneutua hyvin tapojen luomiseen ja ylläpitämiseen.
Hevoselta ei voi vaatia sellaisten asioiden osaamista, joita sille ei ole opetettu - vaikka tätä virhettä näkeekin tehtävän. Mutta myös opetettuja asioita on säännöllisesti kerrattava, jotta ne pysyisivät hevosen mielessä.
vapaata liikuntaa ja virikkeitä
Jotta hevonen viihtyisi, sen on ehdottomasti saatava oleskella vapaana tarhassa tai laitumella joka päivä. Ihmisen määräämä liikunta ratsastettaessa tai kärryjä vedettäessä saattaa riittää tyydyttämään hevosen fyysisen rasituksen tarpeen, mutta hevosen psyykkistä liikunnan ja vaeltelun tarvetta se ei täytä. Hevosen henkiselle hyvinvoinnille on välttämätöntä, että se saa vähintään osan ajasta valita omien askeltensa suunnan tavalla, joka edes etäisesti muistuttaa niitä kymmeniä tuhansia vuosia, jotka sen esi-isät vaeltelivat Keski-Aasian aroheinikossa.
Luonnossa ruoan etsiminen pitää hevosen puuhassa suurimman osan päivää. Hevonen kuljeskelee tutkimassa heinikkoa herkällä turvallaan, etsiskellen ja valikoiden sille mieluisimpia kasveja. Luonnonvaraiselle hevoselle osuu harvoin sellaisia hetkiä, jolloin sillä ei olisi mitään tekemistä.
Tallioloissa ruoka on ravintopitoisempaa kuin muinaisten esi-isien hamuama kuiva aroheinä, ja se tarjoillaan suoraan hevosen eteen - mutta tämä ei ole pelkästään hyvä asia. Nykyhevonen saa vatsansa täyteen paljon lyhyemmässä ajassa kuin muinaiset esi-isänsä. Jos hevosta pidetään paljon tallissa, tämä merkitsee sitä, että se joutuu seisomaan suuren osan ajastaan täysin toimettomana.
Hevosen pitkästyminen tai stressaantuminen johtaa turhautumiseen, joka voi ilmetä niin kutsuttuna stereotyyppisenä käyttäytymisenä. Samanlaista häiriintyneisyyttä voi nähdä eläintarhoissa eläimillä, joita pidetään liian pienissä ja virikkeettömissä häkeissä: ne esimerkiksi kulkevat tunnista toiseen edes takaisin häkin seinustalla mekaanisen näköisesti. Hevosilla tavallisimpia häiriinty
neen, stereotyyppisen käyttäytymisen muotoja ovat seinien pureskeleminen, ilman nieleskeleminen tai itsensä huojuttaminen.
Kun olosuhteet ovat olleet riittävän väärät laukaistakseen häiriintyneen käyttäytymisen, käyttäytymisestä tulee helposti tapa, josta irti pääseminen edellyttää jo varsin suurta paneutumista virikkeellisempien olojen järjestämiseen. Siksi ihmisenkin kannalta helpompaa on huolehtia oikeista olosuhteista niin, että tällainen stressikäyttäytyminen ei pääse edes alkamaan.
Runsas liikkumatila ulkona ja lajitovereiden seura antavat hevoselle sen kaipaamaa vaihtelua ja virikettä. Jos hevosta on pakko seisottaa paljon tallissa, sen yksitoikkoisuutta voi hiukan lieventää vaihtelevan äänitaustan avulla. Monet ovat havainneet hyväksi tavaksi jättää päivisin talliin radion soimaan hiljaa siksi aikaa, jonka hevonen joutuu siellä viettämään.
Lisää viihtyvyyttä hevosen elämään voi luoda monin keinoin, suurin ja pienin. Mitä paremmin omistaja ymmärtää nelijalkaisten ystäviensä mielenliikkeitä ja osaa järjestää niille oikeanlaiset olosuhteet, sitä tasapainoisempina, onnellisempina ja myös terveempinä hän voi odottaa suojattinsa elävän.
LÄHDE: Animalia