Sisällys:talvipiv_10.1.2010_010.jpg


- Alkusanat
- 1 Vitamiinit
- 2 Kivennäiset
- 3 Hivenaineet
 
            

                                                                                                        
Suurin osa hevosen n.s polttoaineesta on peräisin väkirehusta
joka ei ole hevosen luontainen ravinnonlähde. Tämä on pidettävä
mielessä, sillä väkirehua on tasattava tällöin muilla ravintoaineilla.
Keskinäinen annostelu suhde vaihtelee hevosen tyypin ja käyttö-
tarkoituksen mukaan. Ravintokoostumuksen on sovelluttava harjoituksen
 ja kilpailun erilaisiin suoritusvaatimuksiin. Samoin kantavan tamman ravinnontarve vaihtelee tiineyden eri vaiheissa. Myös varsan ja nuoren hevosen kasvuiän tarpeet poikkeavat tapauskohtaisesti täysikasvuiseen hevoseen verrattuna. Hevosen omistajalla onkin oltava hyvä tuntuma ruokinnassa käyttämänsä rehun ravintosisältöön ja kyky yhdistää ruo-
kinnan osatekijät hevosen juuri senhetkisiin ravintotarpeisiin sopiviksi.
Tämä onnistuukin vain, jos ravinnonlähteiden sisältö on taattu. Lisäksi ruokkijan kyvykkyydellä nähdä ruokinta kokonaisuutena on suuri rooli onnistuneessa ruokinnassa.
Kivennäis- ja hivenaineiden tasapaino on kaiken kaikkiaan herkkä.
 Niinpä on tärkeää, että hevonen saa juuri sopivan määrän kivennäisiä,
 jottei elimistön ainetasapaino häiriinny. Nautaeläimille tarkoitetut
kivennäis- ja hivenainelisät johtavat helposti hevosen ainetasapainon järkkymiseen – ja toimivat näin vastoin aikomusta.

 


..............................................................................................................................

1. Vitamiinit

 
Vitamiineja on mm. kasvisoluissa. Ne ovat välttämättömiä elimistön toiminnalle, ja vitamiininpuuto saiheuttaa aina monenlaisia oireita. Useimpia vitamiineja tarvitaan kuitenkin vainpieniä määriä. Vitamiinit ovat kemialliselta rakenteeltaan hyvin erilaisia, ja nykyisin vitamiinejalasketaan olevan 14. Niitä ei siis pidetä samaan ryhmään kuuluvina kemiallisen samankaltaisuuden vuoksi, vaan siksi, että niiden tehtävät elimistössä muistuttavat toisiaan.


Vitamiinit jaetaan rasva- ja vesiliukoisiin. Ensin mainitut varastoituvat elimistön rasvakudokseen ja kertyvät siksi tiettyihin ruumiinosiin. Vesiliukoisia vitamiineja sen sijaan on kaikissa soluissa ja mahdollinen yliannos poistuu virtsan mukana.
A-, D-, E- ja K-vitamiinit ovat rasvaliukoisia. C-vitamiini ja B-vitamiiniryhmä kuuluvat vesiliukoisiin vitamiineihin.


Rasvaliukoisten vitamiinien imeytyminen tehostuu, jos niiden kanssa nautitaan rasvaa. Väkirehun rasvapitoisuudella onkin merkitystä sille, miten hevonen kykenee hyödyntämään vitamiineja.


Kaikkia vitamiineja ei saada rehusta vaan hevonen pystyy myös tuottamaan niistä monia itse. Ihosolut alkavat tuottaa D-vitamiinia auringon vaikutuksesta. Maksa tuottaa jonkun verran C-vitamiinia, ja paksusuolen bakteeristo tuottaa useimpia B-ryhmän vitamiineja. Hevosen paksusuoli on erittäin tehokas vitamiinitehdas, edellyttäen, että se saa työstettäväkseen ensiluokkaisia raaka-aineita. Hyvä rehu, joka sisältää runsaasti kuituja, on paras mahdollinen vitamiininlähde.


Periaatteessa ylimääräisten vitamiinien antaminen rehun lisäksi ei ole haitallista, mutta tällöin tarvitaan tietoa. Joskus vitamiininlisällä voi olla vahingollisia vaikutuksia. Esimerkiksi K-vitamiini saattaa suurina annoksina aiheuttaa myrkytysoireita ja munuaisvaurioita. Nuorilla hevosilla D-vitamiinin yliannostus saattaa häiritä luuston kehittymistä. Koska rasvaliukoisia vitamiineja varastoituu elimistöön, on yliannostuksen vaara erityisen suuri niiden kohdalla.


’Valmiiden’ vitamiinien antaminen hevoselle ei useinkaan ole mielekästä. Hevonen on luotu ottamaan esimerkiksi A- ja D-vitamiinien esiasteita rehusta ja muodostamaan niistä valmiita vitamiineja.(huom,kasvit,yrtit,juurekset,ynm) Niissä kasvisoluissa, jotka kuuluvat hevosen luonnolliseen ravintoon, esiasteita esiintyy suhteellisen runsaasti, kun taas valmista A- ja D-vitamiinia on erittäin vähän. Tutkimuksissa on myös todettu, että hevosen kyky ottaa valmista A-vitamiinia ravinnosta on varsin heikko. Täysrehua käytettäessä on siis tärkeää, että sen vitamiinit ovat esiasteiden muodossa, jotta hevonen pystyy hyödyntämään niitä tarvitsemiaan määriä.


Niin kutsuttu betakaroteeni on avaintekijä hevosen A-vitamiinitarpeen tyydyttämisessä. Hevosen kyky vastaanottaa A-vitamiinia suoraan ravinnosta on heikko. Sitä vastoin se pystyy muuntamaan hyvin sen esiastetta betakaroteenia A-vitamiiniksi. Hevonen saa tarvitsemansa karoteenimäärän hyvälaatuisesta heinästä kun paksusuolen entsyymit pilkkovat sen. A-vitamiini toimii E-vitamiinin tavoin antioksidanttina, toisin sanoen se suojaa lihaksistoa kuona-aineiden haittavaikutuksilta.

kasvit_kes_2009_114.jpg
Laidunkivennäisen ei tarvitse olla vitaminoitua, sillä yleensä laidunheinä ja auringonvalo yhdistettynä antavat riittävästi vitamiineja. Mikäli lisävitamiineja käytetään, on niiden oltava hevosten tarpeiden mukaan valmistettuja. Nautaeläinten vitamiinilisät eivät sovellu hevosen elimistölle täysin erilaisen aineenvaihdunnan vuoksi.

 

 

 

 

                                                 ********************
 
 

- A-VITAMIINI eli retinol

A-vitamiini ei kuulu hevosen luontaiseen ravintoon. A-vitamiinia saadaan muun muassa maksasta ja kalaöljystä. A-vitamiinin esiastetta betakaroteenia sen sijaan löytyy lehtikasveista ja porkkanoista. Hevosen elimistö pystyy muokkaamaan betakaroteenin A-vitamiiniksi. Koska A-vitamiini on rasvaliukoista, hevonen voi kilpailusesongin aikana varastoida ylimääräistä A-vitamiinia maksaan ja rasvavarastoihinsa. Näin sen A-vitamiini riittää useiksi kuukausiksi.
A-vitamiinin tehtävänä on suojata ja kehittää hevosen ihoa/karvaa ja limakalvoja. A-vitamiini vaikuttaa kasvuun, hedelmällisyyteen, aineenvaihduntaan ja immuniteettiin. Lisäksi A-vitamiini vaikuttaa rodopsiinin kehittymiseen. Elimistö tarvitsee rodopsiinia hämäränäkökykyyn. (esim.mustikka)
A-vitamiinilisää on syytä antaa erityisesti varsoille ja kantaville tammoille. Betakaroteeni reagoi herkästi valon ja hapen kanssa. Betakaroteenia sisältävä heinä on vihreää, ja niitetyn heinän väri muuttuu vitamiinin häviämisen myötä keltaiseksi.(esim.nokkonen,punajuuri,porkkana,tyrni)
A-vitamiinin puute heikentää hämäränäköä ja tekee karvasta takkuista ja kovettunutta. Lisäksi hevosen vastustuskyky ja hedelmällisyys heikkenevät. Käytännössä vakavat A-vitamiinin puutostilat ovat harvinaisia, koska se kerääntyy maksaan ja rasvavarantoihin ja riittää siten pitkiksi ajoiksi. A-vitamiinilisäyksen tammojen ruokavaliossa on todettu parantavan hedelmällisyyttä.
Suuri määrä valmista A-vitamiinia (ei-betakaroteenia) voi aiheuttaa myrkytystilan joka johtaa painon alenemiseen, luuston kalkkeutumiseen, verenvuotoihin, altistumiseen hengityselinsairauksille, huonokarvaisuuteen ja sydämen tiheälyöntisyyteen. Äkillinen yliannostus voi johtaa kuolemaan. Krooninen yliannostus häiritsee muiden rasvaliukoisten vitamiinien toimintoja. Muun muassa D-vitamiinin saannin häiriintyminen heikentää luustonkehitystä.


 
Beetakaroteeni

Betakaroteeni kuuluu karotenoidien ryhmään. Sitä on luonnostaan kasvien väriaineissa, joita löytyy mm. paprikasta ja porkkanasta. Betakaroteeni on A-vitamiinin esiaste. Lehdissä on enemmän betakaroteenia kuin rungossa. Yleensä ottaen pitoisuudet pienenevät myöhemmissä kasvin kehitysvaiheissa. Pitoisuuden vähenemistä voidaan hillitä tuulettamalla ja lämpökäsittelemällä, mutta betakaroteenin määrä laskee vielä niittämisen jälkeenkin. Jo 3-4 kuukauden kuluttua betakaroteenin määrä on voinut laskea 70 prosentilla.
Tutkimusten myötä on todettu, että betakaroteenista voi olla puutetta vaikka A-vitamiinimäärät olisivat normaalit. Näin voidaan päätellä elimistöllä olevan yksinomaan betakaroteenille varattuja toimintoja.
Elimistö tarvitsee säännöllisesti betakaroteenia, koska sen kyky tuottaa betakaroteenia on rajallinen. Betakaroteenilla ei tarkoiteta valmista A-vitamiinia. Maksa, kehon rasvavaranto, veri ja lisämunuaiset kehittävät jonkin verran betakaroteenia, mutta ilman täydennystä elimistön betakaroteenivarannot tyhjenevät 3-4 vrk:n aikana. Valo ja happi vaikuttavat suuresti betakaroteenin määrään. Vihreänä niitetty heinä muuttuu syksyllä nopeasti kelmeän keltaiseksi betakaroteenin määrän alentuessa.
Betakaroteenin puutostilan on todettu aiheuttavan erilaisia vaivoja, eritoten tammoille, kuten heikkoa ja epäsäännöllistä kiimaa, pitkää raskausväliä ja keskenmenoja.
Toisin kuin A-vitamiini, suuretkaan annokset betakaroteenia eivät ole hevosille vaarallisia.

 

********************

 

- B-VITAMIINITmash rehu (eggersmann)

B-vitamiinit ovat vesiliukoisia vitamiineja, joita hevosen ruuansulatuksen mikro-organismit tarvitsevat toimiakseen. Hevosen normaali ravinto B-vitamiinilisän kera riittää kattamaan B-vitamiinien tuotannon tarpeen. Hevosen elimistön vitamiinivalmistus tapahtuu paksusuolessa. B1- ja B6-vitamiinien, pantoteenihapon sekä biotiinin valmistus on helppoa, sillä niiden tuotanto ei vaadi bakteerien soluseinämiä. B2-, ja B12-vitamiinit, niasiini, foliinihappo syntyvät mikro-organismien hajoamisprosessissa. Valmennettavat hevoset voivat tarvita B-vitamiinitäydennystä ruokinnan muutosten yhteydessä, kuten esim. kilpamatkoilla.(esim. mallas, olutmäski, Mash-rehu- kuvassa)


B1-vitamiini
Eli teollinen nimitys Tiamiini, aneuriini
Hevosen mikro-organismit muodostavat B1-vitamiinia paksusuolessa. B1-vitamiinia esiintyy vaihtelevissa määrin kaikessa rehussa. Viljassa ja panimohiivassa on runsaasti tiamiinia. Tiaminas-entsyymi hajottaa B1-vitamiinia. Ko. entsyymin puute voikin aiheuttaa B1-vitamiinin puutostilan vaikka varsinaista B1-vitamiinia olisikin riittävästi.
B1-vitamiini vaikuttaa hiilihydraatti- ja rasvavarastoista energiaa vapauttavan entsyymijärjestelmän toimintaan, millä on suuri vaikutus hevosen suorituskykyyn. B1-vitamiini vaikuttaa myös hermoston toimintaan.
Normaalioloissa hevosen omat mikro-organismit tuottavat riittävästi B1-vitamiinia. Kilpailevien hevosten vitamiinin saantia on syytä vahvistaa lisäannoksilla.
B1-vitamiinin puute ei aiheuta vakavia oireita. Runsaasti väkirehua ja vähän korsirehua sisältävä ruokavalio häiritsee suoliston toimintaa. Tämän seurauksena mikro-organismien kyky tuottaa vitamiineja alenee.
Koska B1-vitamiini on vesiliukoista, poistuu ylimääräinen annos virtsan mukana. Näin ollen B1-vitamiinin yliannostus hevosella ei ole vaarallista.


B2-vitamiini
Eli teollinen nimitys Rioboflaviini, laktoflaviini
Hevosen mikro-organismit muodostavat B2-vitamiinia paksusuolessa. Panimohiiva sisältää runsaasti B2-vitamiinia, viljoissa sitä on ainakin vähäisiä määriä.
B2-vitamiini edesauttaa hiilihydraatteja, aminohappoja ja rasvoja käsittelevän entsyymijärjestelmän toimintaa. B2-vitamiini vaikuttaa siis suuresti energiantuotantoon. B2-vitamiini on myös tärkeä kasvu- ja terveystekijä. Vastasyntynyt, orpo varsa on riippuvainen vitamiinilisästä kunnes sen oma bakteerikanta alkaa toimia riittävän tehokkaasti. B2-vitamiini vaikuttaa myös hevosen näkökykyyn.
Normaalisti hevonen ei tarvitse B2-vitamiinilisäystä. Sovelias ruokavalion ja hevosen mikro-organismien oma tuotanto kattavat vitamiinitarpeen.
B2-vitamiinin puute ei aiheuta vakavia oireita. Runsaasti väkirehua ja vähän korsirehua sisältävä ruokavalio häiritsee suoliston toimintaa. Tämän seurauksena mikro-organismien kyky tuottaa vitamiineja alenee.
Koska B2-vitamiini on vesiliukoista, poistuu ylimääräinen annos virtsan mukana. Näin ollen B2-vitamiinin yliannostus hevosella ei ole vaarallista.


B6-vitamiikasveja_kes2_058.jpgni
Eli teollinen nimitys Pyridoksiini, pyridoksamiini
Hevosen mikro-organismit muodostavat B6-vitamiinia paksusuolessa. Panimohiiva, viljat ja kasviöljytuotteet sisältävät runsaasti B6-vitamiinia, mutta hevonen voi hyödyntää näiden B6-vitamiinia vain osittain.
B6-vitamiini vaikuttaa aineenvaihdunnan eri vaiheissa tarvittavien entsyymien toimintaan. Sitä tarvitaan aminohappojen muodostamisessa, energiantuotannossa ja keskushermoston toiminnassa.
Normaalisti hevonen ei tarvitse B6-vitamiinilisäystä. Sovelias ruokavalio ja hevosen mikro-organismien oma tuotanto kattavat vitamiinitarpeen.
B6-vitamiinin puute ei aiheuta vakavia oireita. Runsaasti väkirehua ja vähän korsirehua sisältävä ruokavalio häiritsee suoliston toimintaa. Tämän seurauksena mikro-organismien kyky tuottaa vitamiineja alenee.
Koska B6-vitamiini on vesiliukoinen, poistuu ylimääräinen annos virtsan mukana. Näin ollen B6-vitamiinin yliannostus hevosella ei ole vaarallista.

 


B12-vitamiini
Eli teollinen nimitys Kobalamiini, syanokobalamiini, LLD-tekijät, ekstrinsiset tekijät
Hevosen mikro-organismit muodostavat B12-vitamiinia paksusuolessa. Hevonen on täysin riippuvainen omasta tuotannostaan, sillä B12-vitamiini on luonnossa eläinperäistä. B12-vitamiini sisältää kobolttia. B12-vitamiini onkin ainoa vitamiini, joka sisältää kivennäisainetta. Riittävä koboltin saanti turvaa samalla riittävän B12-vitamiinin saannin.
Punasolut ja tietyt aminohapot - kuten metioniini - tarvitsevat rakennusaineenaan B12-vitamiinia. B12-vitamiini sisältää rikkiä, jota varsa tarvitsee kasvaakseen. Myös keratiinin tuotantoon tarvitaan B12-vitamiinia. Keratiini on kavioiden rakennusaine.
Normaalisti hevonen ei tarvitse B12-vitamiinilisäystä. Sovelias ruokavalio ja hevosen mikro-organismien oma tuotanto kattavat vitamiinitarpeen.
B12-vitamiinin puute ei aiheuta vakavia oireita. Runsaasti väkirehua ja vähän korsirehua sisältävä ruokavalio häiritsee suoliston toimintaa. Tämän seurauksena mikro-organismien kyky tuottaa vitamiineja alenee.
Koska B12-vitamiini on vesiliukoinen, poistuu ylimääräinen annos virtsan mukana. Näin ollen B12-vitamiinin yliannostus hevosella ei ole vaarallista

 

********************

 


- C-VITAMIINIsarah_167.jpg

Teolliset nimitykset: Askorbiinihappo, L-Askorbiinihappo, hexuronic-happo, L-Xyloaskorbic-happo, Laskorbylfosfaatti.
C-vitamiini on vesiliukoinen vitamiini. Sitrushedelmät, marjat, paprika ja lehtivihreä sisältävät C-vitamiinia. Vain harvoissa rehuissa käytettävissä materiaaleissa on C vitamiinia, tällaisia ovat mm. peruna, laidunkasvit ja vihreät kasvit(nokkonen). Hevonen tuottaa glukoosista C-vitamiinia. Askorbiinihappo eli teollinen c-vitamiini on epävakaa ainesosa, joka häiriintyy helposti valon, lämmön ja kosteuden sekä tiettyjen metallien, kuten kuparin vaikutuksesta. Siksi nykyisin käytetään yleisemmin vakaampaa L-askorbylfosfaattia. Hevosen suolen kyky vastaanottaa C-vitamiinia on heikko.
C-vitamiini avustaa elimistöä raudan imeytymisprosessissa. Elimistö käyttää rautaa veren punasolujen väriaineessa, hemoglobiinissa. Punasolut kuljettavat happea elimistössä. C-vitamiini toimii myös katalyyttina kollageenin tuotannossa. Kollageenia on rustossa, jänteissä ja sidekudoksissa. Näin C-vitamiinilla on kaiken kaikkiaan suuri merkitys hevosen yleiskunnolle. C-vitamiini toimii E-vitamiinin kera myös antioksidanttina. Se suojaa kudoksia vapailta radikaaleilta ja edistää immuniteettisuojaa.
Yleensä hevonen ei tarvitse ravinnossaan C-vitamiinilisää. Hevosen oma C-vitamiinin tuotanto voi kuitenkin häiriintyä stressin ja bakteeri- tai virusinfektion myötä. Puutostila korvataan vitamiiniruiskeella.
C-vitamiinin puute pysäyttää kollageenin tuotannon. Tällöin ruston ja jänteiden kehittyminen ja ylläpito häiriintyy ja hevosen yleiskunto laskee. Koska limakalvojen toiminta heikkenee, voi hevosella ilmetä turvasta yllättävää verenvuotoa.
Koska C-vitamiini on vesiliukoista, poistuu ylimääräinen annos virtsan mukana. Näin ollen C-vitamiinin yliannostus hevosella ei ole vaarallista. Joillain eläinlajeilla yliannostuksen on todettu aiheuttavan mm. allergioita, raudanpuutetta ja ripulia. (Nokkonen on kasvi,joka sisältää niin rautaa kuin c-vitamiinia.Saat siis koko paketin yhdestä kasvista.Siinä myös k vitamiinia,joten ns veren liika oheneminen ei ole riski!)

 

********************


 
- D-VITAMIINI

Eli D3-Vitamiini tai kolekalsiferoli (eläinpohjainen), D2-Vitamiini tai ergokalsiferoli (kasvipohjainen)
Luonnossa D-vitamiinia esiintyy vain harvoissa ravinnonlähteissä - kuten maksaöljyssä. Kuitenkin jopa hevosen oma elimistö tuottaa ultraviolettisäteilyn myötävaikutuksella itsenäisesti D-vitamiinia. Kuiva ja auringon polttama heinä sisältää enemmän D2-vitamiinia kuin vihreä heinä, mutta samalla vähemmän betakaroteenia. Viljoissa on aina ainakin jonkin verran D-vitamiinia.
Hevosen suolisto ei tuota D-vitamiinia, toisin kuin monilla muilla eläimillä. D-vitamiini säätelee kalsiumin kertymistä luustoon ja siten vaikuttaa luuston kehitykseen.
D-vitamiinin saanti täytyy turvata silloin, kun hevonen ei pääse aurinkoon. Pitkät tallijaksot ja talvikauden pimeys alentavat hevosen D-vitamiinin tuotantoa ja tällöin D-vitamiinilisä on tarpeen.
D-vitamiinin puutostila haittaa luuston kehittymistä. Luutuminen heikkenee ja luusto jää hauraaksi, aiheuttaen mm. selkäkipuja. Nivelet voivat turvota. Runsas valmentaminen lisää vitamiinien tarvetta. Talvikaudella korsirehun ja kauran vitamiinipitoisuudet laskevat ja vähäinen auringonvalo heikentää D-vitamiinin tuotantoa, joten etenkin talvikaudella hevosen vitamiinien saanti on turvattava lisävitamiineilla.
Jo 4-5-kertainen yliannos D-vitamiinia saa aikaan myrkytyksen. Tällöin veren kalsiumpitoisuus nousee ja kalsium alkaa kertyä suoniston ja sydämen sisäpintaan. Tällöin suorituskyky laskee ja sydänkohtauksen riski kasvaa. Vakava yliannostus voi jopa vahingoittaa sydänlihasta ja johtaa kuolemaan.

 

********************


 
- E-VITAMIINI

E-vitamiini on yhteisnimitys neljälle eri tokoferolille ja neljälle eri tokotrienolille. Hevosten osalta merkittävin näistä aineista on alfa-tokoferoli, joka on biologisesti muita ryhmän aineita aktiivisempi.
E-vitamiinia (alfatokoferolia) on luonnossa runsaasti vehnänidussa, laidunheinässä ja lehtivihreässä,pähkinöissä. Laidunkasveissa suurimmat pitoisuudet ovat kasvinlehdissä. Heinäruokinnassa E-vitamiinin saanti pienenee huomattavasti. E-vitamiini häviää nopeasti myös hapettumisen myötä, mutta oikein käsiteltynä hävikkiä voidaan pienentää.
E-vitamiinin päätehtävä on suojata soluja ja niiden väliaineita vapaiden radikaalien aiheuttamalta hapettumiselta. Tätä tehtävää kutsutaan antioksidanttiseksi toiminnaksi. Erityisesti tyydyttymättömät rasvahapot ovat herkkiä hapettumiselle. Hapettuminen aiheuttaa kudosvaurioita. Mitä aktiivisempi solu on, sitä enemmän se tarvitsee rasvoja tarvitsemansa energian tuottamiseen. E-vitamiinin puute lisää kudosten vahingoittumisriskiä. E-vitamiini ja seleeni suojaavat yhdessä kudoksia. Suurina annoksina E-vitamiinin on todettu parantavan immuniteettia.
E-vitamiini on rasvaliukoinen, joten se kertyy rasvavarantoihin, maksaan ja lihaksistoon - joskin lyhyemmäksi ajaksi kuin A-vitamiini. E-vitamiinia suositellaan mieluummin pieninä päiväannoksina kuin suurina kerta-annoksina. Näin kudosten E-vitamiinipitoisuus saadaan pysymään tasaisena. E-vitamiinin tarve riippuu ruokinnan lisäksi hevosen rasitusasteesta. Tarve kasvaa ruokittaessa monityydyttyneitä rasvoja sisältävällä rehulla. E-vitamiini ja seleeni voivat osittain täydentää toisiansa.
E-vitamiinin puute altistaa lihaskudosten vaurioille. Sydänlihaksen rappeutuminen johtaa sydänkohtaukseen. E-vitamiinin tarve korostuu valmennettavilla hevosilla. Myös punasolut kärsivät E-vitamiinin puutteesta. Niissä oleva väriaine myoglobiini irtoaa. Tämä värjää virtsan ruskeaksi. Tuoreviljamyrkytyksenä tunnettu tila syntyy, kun siirrytään ulkoruokintaan ja tuoreeseen viljaan. Myös tämä johtuu osin E-vitamiinin puutteesta. Puutostila on samankaltainen kuin seleenin puutoksessakin. Varsoilla E-vitamiinin puutteen aiheuttamat lihasvauriot johtavat noin joka toisessa tapauksessa kuolemaan. Tämän vuoksi kantavien tammojen riittävä E-vitamiinin ja seleenin saanti on varmistettava.
E-vitamiini on haitallista ainoastaan erittäin suurina annoksina

 

********************


 
- K-VITAMIINI
K1-vitamiini (fyllokinoni), K2-vitamiini (menakinoni), K3-vitamiini (menadioni)kasvit_kes_2009_082.jpg
 
K-vitamiinia esiintyy lehtivihreässä. Hevosen paksusuolen mikro-organismit tuottavat normaalista kaiken tarvittavan K-vitamiinin. Viljassa K-vitamiinimäärät ovat hyvin pieniä.
K-vitamiinia tarvitaan veren hyytymisen aikaansaavien proteiinien - kuten prothrombiinin - tuottamiseen. K-vitamiini edesauttaa myös solujen aineenvaihduntaa.
Normaalisti hevonen ei tarvitse K-vitamiinilisää. Tietyt lääkkeet kuten antibiootit heikentävät hevosen mikro-organismien toimintaa, jolloin lisävitamiinia voidaan tarvita. Hevosen mikrofloora voi häiriintyä myös raakaviljamyrkytyksen, homeisen ravinnon tai eräiden apilalajikkeiden syönnin seurauksena. Tutkimukset osoittavat, että puutteellinen ravinto ja kehittymätön mikrofloora pienentävät K-vitamiinin määrää elimistössä.
K-vitamiinin puutetta esiintyy lähinnä hevosen mikroflooran häiriintyessä. Tällöin häiriöt näkyvät veren hyytymisprosessin heikentymisessä ja siihen liittyvissä sairauksissa. Haavat eivät lakkaa vuotamasta, mikä voi johtaa verenhukkaan.
Äärimmäisen korkeat pitoisuudet voivat aiheuttaa haittoja. Tutkimuksissa hevosilla ei ole kuitenkaan todettu haittavaikutuksia yli 1000-kertaisistakaan yliannostuksista K-vitamiinia

 

********************


- BIOTIINI eli H-vitamiini, Bios II, B7-vitamiini

Hevosen mikro-organismit muodostavat biotiinia paksusuolessa. Panimohiiva sisältää runsaasti biotiinia. Viljoissa sitä on vain vähäisiä määriä ja huonosti imeytyvässä muodossa.(esim.nokkonen,ruusunmarja)
Biotiinia tarvitaan kasvuun ja se liittyy moneen aineenvaihdunnan prosessiin – kuten hiilihydraattien, rasvan ja proteiinien käsittelyyn. Biotiini vaikuttaa aktiivisesti myös epiteelikudoksiin eli päällimmäiseen kudoskerrokseen, joka peittää ihoa ja limakalvoja. Yleisin puutosoire on sairastuminen ihosairauteen nimeltä dermatitis. Biotiini vaikuttaa myös kavion sarveispinnan laatuun.
Normaalisti hevonen ei tarvitse biotiinilisäystä. Sovelias ruokavalio ja hevosen mikro-organismien oma tuotanto kattavat tarpeen. Erittäin korkeilla biotiiniannoksilla on todettu olevan parantavia vaikutuksia tietyistä kaviovammoista kuntoutumisessa. Biotiinin yhteys kavioiden kuntoon on monimutkainen. Myös muut aineet kuten metioniini, sinkki, kalsium ja rikki vaikuttavat kavioiden sarveisaineeseen.
Puutostilasta erityisesti hevosiin kohdistuva oire on kavioiden huonokuntoisuus. Biotiinin puute saa hevosen yleiskunnon näyttämään huonolta, karva on takkuista, iho huonoa ja limakalvot kuivuneet. Runsaasti väkirehua ja vähän korsirehua sisältävä ruokavalio häiritsee suoliston toimintaa. Tämän seurauksena mikro-organismien kyky tuottaa vitamiineja alenee.
Koska biotiini on vesiliukoinen, poistuu ylimääräinen annos virtsan mukana. Näin ollen biotiinin yliannostus hevosella ei ole vaarallista.

 

 

********************


- FOOLIHAPPO

Eli Yhteisnimitykset folasiini aineryhmälle, johon kuuluvat folaatit, pteroyl-l-glutamiinihappo, THFA, foliinihappo, M-vitamiini ja Bc- vitamiini.
Hevosen mikro-organismit muodostavat foolihappoa paksusuolessa. Sinimailanen, soijarouhe ja panimohiiva sisältävät korkeita määriä foolihappoa. Viljassa pitoisuudet ovat pieniä.
Foolihapolla on monia tärkeitä toimintoja, kuten valkuaisten ja nukleiinihappojen valmistus. Yhdessä B12- ja C-vitamiinin kanssa se osallistuu punasolujen ja hemoglobiinin tuotantoon ja samalla stimuloi vasta-aineiden muodostumista. Rikkiyhdisteet häiritsevät foolihapon kiertoa, mikä voi johtaa B12-vitamiinin puutteeseen ja tätä kautta aiheuttaa raudanpuutetta.
Normaalisti hevonen ei tarvitse foolihappolisää. Sovelias ruokavalio ja hevosen mikro-organismien oma tuotanto kattavat tarpeen.
Foolihapon puute ei aiheuta vakavia oireita. Runsaasti väkirehua ja vähän korsirehua sisältävä ruokavalio häiritsee suoliston toimintaa. Tämän seurauksena mikro-organismien kyky tuottaa vitamiineja alenee.
Koska foolihappo on vesiliukoista, poistuu ylimääräinen annos virtsan mukana. Näin ollen foolihapon yliannostus hevosella ei ole vaarallista.

 

 

********************


- NIASIINI
Niasiinilla tarkoitetaan sekä nikotiinihappoa että nikotiiniamidia. Yleensä niasiinista puhuttaessa tarkoitetaan nikotiinihappoa. Muita niasiinin nimityksiä ovat B3-vitamiini ja PP-vitamiini (Pellegra Preventing, l. ‘kalkkiutumisen esto’).
Hevosen mikro-organismit muodostavat nikotiinihappoa paksusuolessa. Panimohiiva, lese, vihreät kasvit ja kasvipohjainen proteiini sisältävät korkeita määriä nikotiinihappoa, kun taas esimerkiksi maississa pitoisuudet ovat hyvin pieniä.
Nikotiinihappo on laajalti osallisena aineenvaihdunnan eri vaiheissa, ja etenkin energiantuotannossa. Se on tärkeä myös näön ja ruuansulatuksen kannalta.
Normaalisti hevonen ei tarvitse lisäystä. Sovelias ruokavalion ja hevosen mikro-organismien oma tuotanto kattavat tarpeen.
Nikotiinihapon puute ei aiheuta vakavia oireita. Runsaasti väkirehua ja vähän korsirehua sisältävä ruokavalio häiritsee suoliston toimintaa. Tämän seurauksena mikro-organismien kyky tuottaa vitamiineja alenee.
Koska nikotiinihappo on vesiliukoinen, poistuu ylimääräinen annos virtsan mukana. Näin ollen yliannostus hevosella ei ole vaarallista.

 

 

**********************


 
- PANTOTEENIHAPPO

Eli Esiasteet dexpantenoli ja pantotenoli, pantoteenihappo eli B5-vitamiini.
Hevosen mikro-organismit eivät muodosta pantoteenihappoa paksusuolessa. Tämän vuoksi hevosen täytyy saada riittävä annos pantoteenihappoa ravinnosta. Tämä on onneksi vaivatonta, sillä pantoteenihappoa on lähes kaikissa hevosen käyttämissä ravintoaineissa, panimohiivassa ja viljan sivutuotteissa runsaasti, melassileikkeessä vain pieniä määriä. Koska pantoteenihappo on rakenteeltaan epävakaata, käytetään valmisteissa yleensä sen synteettistä versiota eli kalsiumpantotenaattia.
Pantoteenihappo vaikuttaa rasvahappojen vaihduntaan, vasta-aineiden syntyyn sekä hermoston toimintaan ja energiatuotantoon. Pantoteenihappoa tarvitaan myös ihon ja limakalvojen sekä vastustuskyvyn ylläpitämiseen.
Yleensä hevosen normaali ruokavalio kattaa kaiken pantoteenihappotarpeen.
Vakavassa puutostilassa elimistö alkaa tuottaa C-vitamiinia pantoteenihapon sijaan.
Koska pantoteenihappo on vesiliukoinen, poistuu ylimääräinen annos virtsan mukana. Näin ollen pantoteenihapon yliannostus hevosella ei ole vaarallista.

 

 

********************


 
- KOLIINI eli B7-vitamiini

Koliinia löytyy kaikesta ravinnosta, korkeita määriä panimohiivasta ja pieniä määriä esimerkiksi maissista. Biologinen käyttösuhde soijajauhosta on 60-70 prosenttia, viljassa hyötysuhde on matalampi.
Hevosen elimistö valmistaa koliinia B12-vitamiinista, foolihaposta, metioniinista ja seriinistä. Koliini on tärkeä osatekijä fosfolipidien tuotannossa ja välttämätön rasva-aineksien kuljettamisessa ja käsittelyssä. Asetylkoliinin muodostamisen myötä koliini vaikuttaa myös hermoimpulssien välitykseen. Koliini kulkeutuu edelleen rustokudoksiin.
Normaalisti hevonen ei tarvitse vitamiinin lisäystä. Sovelias ruokavalion ja hevosen mikro-organismien oma tuotanto kattavat tarpeen.
Koliinin puute ei aiheuta vakavia oireita. Runsaasti väkirehua ja vähän korsirehua sisältävä ruokavalio häiritsee suoliston toimintaa. Tämän seurauksena mikro-organismien kyky tuottaa vitamiineja alenee.
Koska koliini on vesiliukoinen, poistuu ylimääräinen annos virtsan mukana. Näin ollen koliinin yliannostus hevosella ei ole vaarallista.


..........................................................................................................................

2.Kivennäisettuotteet_kes_015.jpg


Makromineraalit eli kivennäiset
Kivennäis- ja hivenaineet ovat ryhmä aineita, joita tarvitaan elimistön kemialliseen toimintaan sekä eri elinten toiminnassa. Makromineraaleja kutsutaan yleensä kivennäisaineiksi ja mikromineraaleja hivenaineiksi.
Kivennäisaineisiin kuuluvat kalsium, fosfori, magnesium, natrium, kalium, kloori ja rikki. Hivenaineisiin lasketaan kuuluvaksi rauta, kupari, sinkki, jodi, koboltti, mangaani, seleeni ja molybdeeni.


Ryhmä on siis kaikkiaan melko suuri. Osittain hevonen itse säätelee näiden aineiden ottoa - tätä säätelyä ohjaavat tietyt hormonit. Lisäksi kivennäisaineilla on keskinäistä vuorovaikutusta niin, että jonkin aineen puute tai liikasaanti vaikuttaa toisen aineen imeytymiseen. Hevonen voi esimerkiksi saada rehusta ajoittain liikaa kaliumia, sillä suomalaisessa heinässä on sitä runsaasti. Kaliumin liikasaanti heikentää mm. hevosen kykyä hyödyntää rehun magnesiumia.


Se tosiseikka, että hevonen säätelee jossain määrin itse kivennäisaineiden imeytymistä ei suinkaan merkitse, ettei omistajan tarvitsisi huolehtia ruokinnan kivennäistasapainosta. Mikäli hevonen saa liian vähän jotakin kivennäisainetta, se alkaa luonnollisesti kärsiä tämän aineen puutostilasta.


Tätä hevosen elimistö ei pysty korjaamaan säätelyjärjestelmästään huolimatta. Lisäksi, kun yhden kivennäisaineen liikasaanti johtaa toisen kivennäisaineen imeytymisen heikkenemiseen, horjuu hevosen koko mineraalitasapaino. Tiettyjen kivennäis- ja hivenaineiden liikasaanti myös rasittaa elimistöä.
On tärkeää, että ravinnon koostumusta suunniteltaessa otetaan huomioon kivennäisainetasapainossa syntyneet häiriöt.


Yhä paranevan eläinlääkinnällisen tutkimuksen myötä on kiinnitetty huomiota varsojen kuparinsaantiin. Nuorilla hevosilla esiintyvän luuruston kasvuhäiriöillä (osteokondroosi) ja kuparinpuutteella on todettu olevan syy-yhteys. Länsi-Ruotsissa on meneillään tutkimus, jossa kartoitetaan vähän kuparia sisältävän rehun ja luustovikojen sekä suorituskyvyn alenemisen yhteyttä toisiinsa kovassa rasituksessa olevien nuorten hevosten keskuudessa.
Ruokintaa käsiteltäessä pohditaan usein fosforin ja kalsiumin määriä. Hevosen elimistössä ne liittyvät läheisesti toisiinsa. Ongelmana on, että hevosen kyky ottaa fosforia vaihtelee yksilöittäin suuresti - ja yksilöilläkin eri aikoina. Paksusuolen bakteeristolla on ratkaiseva merkitys myös fosforin imeytymiseen, sillä bakteerit osallistuvat imeytymisprosessiin. Jotta hevonen saisi rehussaan fosforia ja kalsiumia oikeassa suhteessa, on paksusuolen toimittava hyvin. Tähän rehun kuitupitoisuudella on suuri merkitys.


Rauta on toinen usein keskusteluissa esiintyvä hivenaine. Ei liene liioiteltua väittää, että hevosen raudantarpeesta on koko joukko ennakkoluuloja. Hevosen kyky varastoida tätä hivenainetta elimistöönsä on kerrassaan ainutlaatuinen muihin eläimiin verrattuna. Koska maassamme useimmille hevosille annetaan raudanlisää, on epätodennäköistä, että hevosemme kärsisivät raudanpuutteesta.


Monille hevosille, joilla on heikot ’veriarvot’, annetaan rautavalmistetta. Mikäli perussyy ongelmaan itse asiassa onkin kuparin puute - kuten usein ilmenee - rautalisä heikentää kuparinottokykyä, jolloin tilanne saattaa pahentua. Paras tapa katkaista noidankehä on tarkastaa rehun kivennäis- ja hivenainetaso säännöllisesti.
Kuparinpuutteen osalta kilpahevoset ovat oma riskiryhmänsä. Stressin aikaansaama virtsaamisen lisääntyminen hävittää virtsan mukana hevosen elimistöstä kuparia. Hevonen voi jossain määrin kompensoida tilannetta purkamalla maksan kuparivarastoja. Tämän vuoksi lievän kuparinpuutteen merkkien huomaaminen on kohtalaisen vaikeata.
Yleinen syy kuparinpuutteeseen on sinkin liikasaanti. Kotimainen heinä sisältää yleensä suuria määriä tätä hivenainetta, mikä aiheuttaa elimistössä epätasapainoa. Usein häiriötilan syyksi selviää ruokinnalliset seikat. Hevosen elimistön kuparimäärä selviää yleensä yksinkertainen verikokeella.


Kivennäis- ja hivenaineiden tasapaino on kaiken kaikkiaan herkkä. Niinpä on tärkeää, että hevonen saa juuri sopivan määrän kivennäisiä, jottei elimistön ainetasapaino häiriinny. Nautaeläimille tarkoitetut kivennäis- ja hivenainelisät johtavat helposti hevosen ainetasapainon järkkymiseen – ja toimivat näin vastoin aikomusta.

 

 

********************


 
- KALSIUM

Yleensä heinän kalsium- ja fosforipitoisuus on noin 1,5-2,5%, mutta alle yhdenkin pitoisuuksia on tavattu. Tämän vuoksi heinäanalyysin teko kannattaa. Perusrehu on hevosen suurin kalsiumlähde. Palkokasveja kuten apilaa ja sinimailasta sisältävä rehu sisältää enemmän kalsiumia kuin korsikasveista tehtyä rehu. Myös melassi on hyvä kalsiumlähde. Yleisesti ottaen epäorgaanisista lähteistä saatu kalsium imeytyy paremmin kuin orgaanisista lähteistä saatava. Kalsiumfosfaatista imeytyminen on noin 50 %, kalkkikivestä 40% ja perusrehusta 35%.
Kivennäisistä hevonen tarvitsee eniten kalsiumia ja fosforia. Epäsuhta näiden välillä voi aikaansaada samanlaiset vaikutukset kuin puutostila. Hevosen elimistössä kivennäisistä kalsiumia ja fosforia on eniten, suurin osa (n. 99%) luustossa ja hampaistossa. Kalsium on luuston rakennusaine. Luuston kudokset toimivat elimistön kalsiumvarastona, jota luusto ja kudokset tasaisesti jakavat. Kalsiumia tarvitaan myös lihaksiston ja hermoston yhteistyön toimintaan. Lisäksi se vaikuttaa veren koagulaatioon. Kalsium imeytyy ohutsuolessa. Imeytymisprosessia kontrolloivat hormonit ja D-vitamiinit. Ne pitävät huolen siitä, että kalsiumin saanti on tasapainossa hien, virtsan, ulosteen ja maidon aiheuttamaan poistumaan nähden.
Hevosen kalsiumin tarvetta laskettaessa on huomioitava kuona-aineiden, virtsan ja ulosteen aiheuttama poistuma. Kantava tamma tarvitsee kalsiumlisää, jottei elimistön tarvitse kuluttaa omia varantojaan. Tamma varastoi kalsiumia ja fosforia eniten tiineyden loppukuukausina, jolloin sikiön kasvu on voimakkainta. Tammanmaito sisältää aluksi runsaasti kalsiumia, ja sen määrä vähenee varsan kasvaessa. Varsan kalsiumtarve on suurimmillaan kasvun alkuvaiheissa. Tarve alkaa laskea sen elopainon alkaessa kasvaa. Enin osa luuston kasvusta tapahtuu varsan ensimmäisen elinvuoden aikana ja tänä aikana kalsiumia tarvitaan eniten. Rasituksessa oleva hevonen syö enemmän ja hikoilee, jolloin kalsiumhukka ulostamisen ja hikoilun myötä lisääntyy. Joissain tapauksissa lisäravinto on vahvasti viljapitoista, jolloin fosforin määrä kasvaa. Tämä voi johtaa kalsiumin ja fosforin epätasapainoon.
Kalsiumin ja fosforin keskinäisen suhteen tulisi olla välillä 1,2:1 - 1,8:1 Kasvavalla hevosella suhteen tulisi olla ylärajalla. Suhdeluku ei saa laskea alle arvon 1,1:1 paitsi poikkeustapauksissa. Mikäli fosforia on kalsiumiin nähden liikaa, syntyy kalsiumin puutostila. Vaikka ravinnossa olisikin runsaasti kalsiumia, liika fosfori heikentää kalsiumin imeytymistä. Ensimmäisenä seurauksena kalsiumpuutteesta kärsii luusto. Kasvavilla hevosilla kalsiumpuute johtaa tautiin nimeltä rakitis (‘riisitauti’) ja aikuisilla sairauteen nimeltä osteomalasia (luun pehmentyminen, aiheuttaa mm. Jalkakipuja). Molemmissa tapauksissa jalkojen luusto pehmenee ja murtumisriski kasvaa. Suonien turvotus ja jalkojen jäykkyys voivat myös aiheutua kalsiumin puutteesta. Kasvuikäisillä varsoilla jo lyhytaikainen puutostila tai epätasapaino häiritsevät luuston kehitystä. Kalsiuminpuute voi aiheuttaa motorisen hermoston yliärsytykseen, mistä seuraa lihaskramppeja.
Liiallinen kalsiumin määrä suhteessa fosforiin on pienempi haitta. Aikuinen hevonen selviää ilman haittoja 3:1-yliannoksesta. Esimerkiksi joissain luontaisissa ravinnonlähteissä - kuten mailasessa - kalsiumpitoisuus voi olla ajoittain korkea. Tämä ei ole vaarallista niin kauan kuin fosforin minimitarve tulee täytettyä. Suuret yliannostukset voivat heikentää fosforin, magnesiumin, raudan, jodin ja mangaanin imeytymistä. Nuorilla hevosilla yliannostus voi heikentää jalkojen laatua, sillä suuri kalsiumpitoisuus hidastaa jalkojen verisuoniston uusiutumista.

 

 ********************


- KALIUM

Kaliumia on runsaasti laidunravinnossa ja melassissa. Korkea natriumpitoisuus heikentää kaliumin imeytymistä.
Hevosen kalium sijaitsee pääasiassa solujen sisällä. Kalium on - natriumin lailla - tarpeellinen hapan/emäs- ja nestetasapainon ylläpitämisessä. Näin ollen kalium vaikuttaa elimistön osmoosia tarvitseviin toimintoihin kuten kaikkiin lihastoimintoihin. Kaliumia tarvitaan myös munuaisten prosessien säätelyyn. Kalium imeytyy elimistöön hevosen ohutsuolessa.
Kovassa rasituksessa hevonen menettää hikoilun myötä runsaasti kaliumia ja natriumia. Yleensä normaaliravinto riittää kattamaan myös tällaisen lisäkulutuksen. Ruotsissa tutkimuksista saadut tulokset eivät puolla kaliumlisän käyttöä, poikkeuksena kantavat tammat, joiden kaliumtarve kasvaa suuresti viimeisten kolmen raskauskuukauden aikana.
Kaliumin puute on harvinaista, sillä normaaliravinto kattaa käytännössä kaiken tarpeen. Puutostila on mahdollinen, mikäli ruokavalio sisältää pääsääntöisesti ainoastaan vahvaa, kaliumköyhää väkirehua, ainoastaan vähän korsirehua eikä kivennäislisiä. Ripuli ja munuaisvaivat voivat aiheuttaa kaliumin puutetta. Etenkin nuorilla hevosilla tämä voi olla varsin vaarallista. Kaliumin puute heikentää ruokahalua, paino alenee, aiheuttaa ripulia, velttoutta ja pahimmillaan johtaa kuolemaan. Runsas virtsaus alentaa kaliumpitoisuutta, sillä kaliumia siirtyy virtsanerityksen kautta pois elimistöstä. Verikoe ei paljasta luotettavasti kaliumpuutosta, sillä elimistö hajottaa soluja veren kaliumtasapainon ylläpitämiseksi. Näin veren kaliumpitoisuus näyttää normaalilta vaikka hevosella olisikin puutetta kaliumista.
Liiallinen kalium erittyy virtsan mukana pois elimistöstä ja siksi yliannostus on harvinaista. Liika-annos voi aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä ja häiritä munuaisten toimintaa. Quartereilla on tavattu liikakaliumin aiheuttavan nk. Hyperkalemic Peroodic Paresista. Kyseessä on lihassairaus, joka syntyy yhteisseurauksena hyperkalemian (veren kaliumpitoisuuden nousu) kanssa. Tämä sairaus on perinnöllinen, eikä siihen voida vaikuttaa ravinnon kautta. Kalium on myös cesiumin vasta-aine. Korkea kaliumpitoisuus vähentää cesiumin imeytymistä, mikä voi jossain määrin suojata elimistöä esimerkiksi radioaktiivisuuden vaikutuksilta.

 

 

********************


- MAGNESIUM

Magnesiumia esiintyy runsaasti muun muassa vehnäleseessä ja kasvispohjaisissa proteiinivalmisteissa kuten pellavapuristeessa. Niittykasveissa magnesiumin määrä vaihtelee suuresti, yleensä apilassa ja mailasessa on enemmän magnesiumia kuin ruohossa. Muista kivennäisistä poiketen hevosen kyky vastaanottaa magnesiumia niityn ravintolähteistä on varhaiskasvuvaiheessa heikkoa. Ravintolähteestä riippuen magnesiumin kokonaismäärästä imeytyy 5-60%. Magnesium imeytyy elimistöön ohutsuolen takaosassa.
Magnesium toimii yhdessä kalsiumin ja fosforin kanssa. 60-70% kehon magnesiumista sijaitsee luustossa. Loppumäärästä valtaosa on kehon soluissa. Magnesium on yleisin entsyymien aktivoija. Sitä tarvitaan myös solujen hapensaannissa (ATP), jota etenkin rankka lihastyö vaatii. Elimistö käyttää magnesiumia myös valkuaisaineiden vaihdannassa ja hermosolujen toiminnoissa.
Magnesiumin tarpeeseen vaikuttavat muun muassa hevosen ikä, fyysisen rasituksen määrä, tiineys ja ravinnon laatu. Päivittäisestä ravinnosta saatava magnesiumin määrä yleensä kattaa hien ja virtsan mukana poistuvuuden. Raskauden viimeisten kuukausien aikana sikiön magnesiumin tarve kasvaa. Tarve kasvaa vielä paljon juuri ennen synnytystä. Kasvava hevonen tarvitsee magnesiumia aikuista enemmän niin kauan kuin sen luusto kehittyy, jopa kolmevuotiaaksi asti. Elimistö käyttää luustoa magnesiumvarastona. Nuoret hevoset voivat ottaa jopa kolmanneksen magnesiumtarpeestaan luustosta. Aikuinen hevonen ottaa luuston magnesiumvarannoista jopa vain 2% kokonaistarpeestaan. Näin ollen etenkin nuoren hevosen magnesiumin saanti on turvattava, jottei se joudu käyttämään luustonsa varastoja. Laitumella oleville hevosille voi magnesiumlisä olla tarpeen, mikäli ruokavalio ei kata koko tarvetta. Rasituksessa oleva hevonen menettää magnesiumia hien mukana. Lisääntynyt lihasrasitus voi siis myös aiheuttaa magnesiumin puutetta.
Magnesiumin puute aiheuttaa hevosen levottomuutta, rauhattomuutta ja keskittymiskyvyn puutetta. Magnesiumin uskotaan yleisesti vähentävän hevosten hermostuneisuutta. Magnesiumin puute alentaa myös ärsytyskynnystä ja aiheuttaa lihaskramppeja ja -väristyksiä. Magnesiumin puute voi olla akuuttia tai kroonista. Kroonisen puutostilan oireita ovat äkkipikaisuus, kuumapäisyys, lihasväristykset ja alentunut suorituskyky. Akuutin puutostilan oireita ovat vastahakoisuus, pään puistelu ja lopulta makuulle käyminen. Magnesiumlisän on huomattu myös vähentävän rasituksen jälkeistä maitohapon määrää veressä. Magnesium optimoi happotasapainoa, mikä puolestaan parantaa suorituskykyä. Runsasrasvainen ruokavalio edellyttää magnesiumlisän käyttöä. Rasva voi muodostaa magnesiumin kanssa sulamattomia yhdisteitä, joita hevonen ei voi hyödyntää. Myös korkea kaliumin määrä heikentää magnesiumin imeytymistä, mikä aiheuttaa magnesiumin puutetta.
Kohtuullinen, luontainen magnesiumin yliannostus ei ole vaarallista. Hevosen elimistö ylläpitää sopivan pitoisuuden. Imeytynyt liikamagnesium poistuu virtsanerityksen mukana. Mikäli magnesiumin lisäksi myös fosforia on liikaa, kasvaa suoli- ja virtsakivien muodostumisriski.

 

********************


- NATRIUMsarah_164.jpg

Hevosen ruokavalio sisältää suhteellisen vähän natriumia. Hevosen tulisi saada jatkuvasti natriumlisää, myös niittyruokinnassa. Natrium on ainoa kivennäisaine, jonka saatavuutta niittyruokinta ei pysty täysin kattamaan. Tavallinen ruokasuola sisältää sekä natriumia että klooria, siksi sitä kutsutaan myös natriumkloridiksi. Natrium ja kloori ovat ainoita kivennäisiä, joita hevonen luonnostaan janoaa ja haluaa nauttia. Valtaosassa kasveista natriumin määrä on riittämätön hevosen tarpeisiin, minkä vuoksi myös kloorin määrä jää liian vähäiseksi. Tämän vuoksi ruokasuolalisän tulisi aina kuulua tasapainoiseen ruokavalioon.
Natrium imeytyy paksusuolen loppuosassa. Sen päätehtävä on kehon hapan/emästasapainon (pH) ja osmoottisen paineen säätely. Veressä olevan natriumin määrän säätely on vaikeaa. Hevosen elimistö kontrolloi natriumin määrää vähentämällä tai kasvattamalla sen määrää virtsassa. Natriumia tarvitaan myös hermoimpulssien välityksessä sekä glukoosin ja aminohappojen siirtämisessä. Lihasten supistumiskyky on myös riippuvainen sopivasta natriumsuhteesta.
Eniten natriumia häviää hikoilun myötä. Hevosen hiki on erilaista kuin ihmisen, hevosen hiessä on enemmän natriumia, kaliumia ja klooria kuin veressä. Kovassa rasituksessa ja etenkin kuumana päivänä hevonen voi menettää huomattavan määrän näitä aineita. Jokaisella hevosella tulisi olla oma suolakivi, josta se voi täyttää natriumintarpeensa. Tarve kasvaa hiukan tiineyden, synnytyksen ja kasvuiän aikana, mutta yleensä suolakivestä saatava natrium riittää tämänkin kattamiseen. Ravi- ja laukkahevonen menettää nestettä kilpailupäivän aikana 10-15 litraa, kestävyyskilpailuissa nestehukka vaihtelee 20-40 litran välillä. Tällaista hävikkiä ei pelkkä suolakiven käyttö pysty korvaamaan. Kulutus tulisi kattaa sekoittamalla suola-annos rasituksen jälkeen annettavaan ruoka-annokseen. Vaihtoehtoisesti hevoselle voidaan antaa vettä, johon on sekoitettu suolaa samassa suhteessa kuin suolaa on hevosen veressä.
Natriumin puutteesta kärsivä hevonen pyrkii nuolemaan tai mutustelemaan kiviä, soraa, aitausta, rehupellettejä ja vastaavia. Se voi jopa pyrkiä nuolemaan virtsaansa tai jätöksiään saadakseen tarvitsemansa suolan. Natriumin puute näkyy jouhien huonokuntoisuutena ja kasvun heikkenemisenä. Imettävien tammojen maidontuotanto voi laskea natriumin puutteen vuoksi.
Mikäli hevonen pystyy vapaasti juomaan, ei natriumin liikasaanti ole ongelma. Natriumin lisääntyminen veressä saa aikaan janontunteen. Yliannostus poistuu tehokkaasti myös virtsassa. Kilpailua edeltävä natriumin tai muiden elektrolyyttien ‘tankkaaminen’ ei siis onnistu. Nuorten varsojen elimistön säätelymekanismit eivät ole täysin kehittyneet, minkä vuoksi liikasuolan saanti voi aiheuttaa ripulia. Suolakivi tulisikin sijoittaa siten, ettei pieni varsa yllä sille. Mikäli suolalle perso hevonen ei saa riittävästi puhdasta juomavettä, on suolamyrkytys mahdollinen. Tällöin sen ruuansulatus voi häiriintyä. Vakava suolamyrkytys voi aiheuttaa jopa kuolemaan johtavia kramppeja.

 

********************


 
- FOSFORI

Yleensä heinän kalsiumin ja fosforin suhde (Ca/P)on noin 1,5-2,5 /1. On myös tavattu heinäeriä, joissa suhdeluku on ollut alle yksi, joten heinäanalyysin teko kannattaa. Laidunravinto on hyvä fosforilähde. Fosforipitoisuudet eivät myöskään heilahtele niin paljon kuin kalsiumpitoisuudet. Fosforin määrä palkokasveissa on olematonta. Vilja ja sen jauhamisesta syntyvät sivutuotteet ovat fosforirikkaita. Osa fosforista on sitoutunut fytiinihappoon ja imeytyy paksusuolessa käymisen aiheuttaman hajoamisen myötä. Fosforin imeytymiseen vaikuttavat fosforilähde, kalsiumin ja fosforin keskinäinen suhdeluku, happoemästasapaino (pH-arvo) ja kokonaisfosforin määrä sekä ravinnossa olevan kalsiumin, raudan, alumiinin, mangaanin, kaliumin, magnesiumin ja rasvan määrä.
Noin 80% elimistön fosforista sijaitsee luustossa ja hampaistossa. Kalsiumin lailla se on tärkeä tekijä luustonkehityksessä. Lisäksi sitä tarvitaan energiantuotannossa. Luuston ja kudosten aineenvaihdunta käyttää luustossa olevaa fosforia raaka- ainevarastonaan. Pääosa fosforista imeytyy paksusuolen kautta. Ohutsuolen kautta tapahtuva fosforin imeytyminen on vähäistä, minkä osalta hevosen ruuansulatus poikkeaa mm. nautojen ruuansulatuksesta. D-vitamiini stimuloi imeytymistä.
Fosforia poistuu elimistöstä lannan ja virtsan mukana. Kantavan tamman fosforin tarve on suurimmillaan tiineyden loppuvaiheessa, jolloin se siirtää fosforia kasvavan sikiön tarpeisiin. Tammanmaidon fosforipitoisuus on suurimmillaan pian synnytyksen jälkeen ja pienenee varsan kasvaessa. Tamma tarvitsee lisäfosforia, jottei se joudu luovuttamaan sitä omista varannoistaan. Kasvavan hevosen fosforintarve on suurinta sen ensimmäisen elinvuoden aikana. Kalsiumin ja fosforin keskinäisen suhteen tulee olla 1,2:1-1,8:1, kasvavalla hevosella mieluummin ylärajalla. Suhdeluku ei saa laskea alle 1,1:1:n, paitsi poikkeusyksilöillä.
Yleisimmin puutostila aiheuttaa kasvavalle hevoselle taudin nimeltä rakitis, joka tunnetaan myös riisitautina. Se haurastuttaa luuston kudoksia. Puutostilan jatkuessa hevosen ruokahalu ja kasvu heikentyvät. Myös hedelmällisyys laskee. Rauta, sinkki ja magnesium reagoivat fosforin kanssa ja tuottavat vaikeasti sulavia suoloja. Runsaat pitoisuudet yllä mainittuja aineita aikaansaavat paljon näitä suoloja, jotka eivät mahdu imeytymään suolenseinämien läpi vaan kulkeutuvat lannan mukana pois elimistöstä.
Liiallinen fosfori häiritsee kalsiumin imeytymistä. Kalsiuminpuute voi aiheuttaa muun muassa kilpirauhasen vajaatoimisuutta eli hypoparatyroidismia, kansanomaisemmin ‘vesipäisyyttä’.

 

********************


- RIKKI

Rikkiä on sellaisissa valkuaisissa, jotka sisältävät myös metioniini-, kystiini- ja kysteiini aminohappoja sekä tiamiini- ja biotiini -vitamiineja.(Nokkonen-ruusunmarja=MSM)
Valtaosa hevosen elimistössä olevasta rikistä sijaitsee kavioissa ja jouhissa. Monet hevoselle elintärkeät aineet sisältävät rikkiä. Tällaisia ovat mm. valkuaisia rakentavat aminohapot metioniini, kystiini ja kysteiini sekä B-vitamiiniryhmään kuuluvat biotiini ja tiamiini. Veren sokeritasapainoa säätelevä hormoni -insuliini- sisältää rikkiä, samoin tärkeä hajottaja-aine A-koentsyymi.
Koska rikki on pääasiassa valkuaisten yksi osatekijä, se jää ruokinnassa vähälle huomiolle. Tarpeeseen vaikuttavat hevosen ikä, elimistön rikkitaso sekä ravinnosta saatavan seleenin ja kuparin määrä.
Rikin puute aiheuttaa nopeasti valkuaisaineiden puutteen.
Hevosille tehdyissä tutkimuksissa ei ole todettu rajaa, jonka ylitys aiheuttaisi rikin liika-annoksen. Eräillä muilla eläinlajeilla rikin yliannostus aiheuttaa ripulia, levottomuutta ja lihasväristyksiä.

 

********************


 
- KLOORI

Kloorin määrä on vähäistä viljassa, mutta niittykasveissa pitoisuudet ovat korkeampia. Kasvin klooripitoisuuteen vaikuttavat kasvin kypsyysaste, maapohjan kloori- ja happopitoisuus ja kasviin kertyneiden muiden negatiivisesti varautuneiden ionien määrä.
Kloori imeytyy elimistöön paksu- ja ohutsuolen loppupäässä. Kuten natrium, kloori vaikuttaa elimistön happo/emästasapainoon (pH) sekä edesauttaa osmoottisen paineen ylläpitämistä. Kloori toimii myös happojen ja hiilidioksidin siirtämisessä. Tämän vuoksi klooria on etenkin mahanesteessä
Kehosta poistuu klooria etenkin hikoilun myötä. Hevosen hien koostumus on toisenlainen kuin ihmisellä. Hevosen hiessä on suuremmat pitoisuudet natriumia, kaliumia ja klooria kuin hevosen veressä. Kovassa rasituksessa ja etenkin kuumana päivänä hevonen voi menettää huomattavan määrän näitä aineita. Jokaisella hevosella tulisi olla oma suolakivi, josta se voi käyttää kloorintarpeensa. Tarve kasvaa hiukan tiineyden, synnytyksen ja kasvuiän aikana, mutta yleensä suolakivestä saatava kloori riittää tämänkin kattamiseen. Ravi- ja laukkahevonen menettää nestettä kilpailupäivän aikana 10-15 litraa, kestävyyskilpailuissa nestehukka vaihtelee 20-40 litran välillä. Tällaista hävikkiä ei pelkkä suolakiven käyttö pysty korvaamaan. Kulutus tulisi kattaa sekoittamalla suola-annos rasituksen jälkeen annettavaan ruoka-annokseen. Vaihtoehtoisesti hevoselle voidaan antaa vettä, johon on sekoitettu suolaa samassa suhteessa kuin sitä on hevosen veressä.
Kloorinpuute ilmenee kehon bikarbonaatin lisääntymisenä. Tämä johtaa pH-arvon nousuun ja lopulta elimistön liialliseen emäksisyyteen (‘alkaloosi’), mikä voi olla hengenvaarallista.
Mikäli natriumista ja kaliumista on puutetta ja samalla klooria saadaan tuntuvasti liikaa, voi seurauksena syntyä happomyrkytystila (‘asidoosi’). Tällöin veren pH-arvo laskee paljon normaalia alemmaksi, mikä voi johtaa kuolemaan. Happomyrkytykset ovat varsin harvinaisia.


 
..........................................................................................................................

3.HIVENAINEET

mikromineraalit eli hivenaineet
Makromineraalien lisäksi on olemassa kivennäisiä, joita hevonen tarvitsee vain hyvin pieniä määriä, milligrammoja tai milligrammojen osia. Näitä kutsutaan mikromineraaleiksi. Aineita, joiden tarve on niin pieni ettei niiden määriä pyritä mittaamaan, kutsutaan hivenaineiksi.
 
 

 

*******************


- KUPARI

Hevonen saa laidunruokinnassa yleensä riittävän määrän kuparia. Mikäli maaperä on kupariköyhää, voi kuparinpuutetta ilmetä. Kuparin imeytyminen on vähäistä ja häiriintyy, mikäli muita mikromineraaleja -mm. sinkkiä, rautaa, kadmiumia ja molybdeeniä esiintyy liikaa.
Elimistön rautatasapainoa ylläpitävät entsyymit ja keskushermoston toiminnot tarvitsevat kuparia. Lisäksi elimistö käyttää kuparia sidoskudoksille tärkeiden elastiinin ja kollageenin sekä ultraviolettisäteilyltä suojaavan melaniinin tuotantoon. Punasolujen valmistukseen tarvitaan rautaa, jonka imeytymistä ohutsuolessa kupari edesauttaa. Lisäksi kuparia tarvitaan jalkojen kehittymisessä, immuniteettisuojan ylläpitämisessä sekä karvan pigmentoitumisessa.
Normaali laidunravinnon saanti riittää yleensä kattamaan hevosen kuparin tarpeen.
Kuparinpuute heikentää hemoglobiinin tuotantoa sekä raudan imeytymistä ja voi aiheuttaa anemiaa. Koska kuparia käytetään melaniinin tuotannossa, sen puute ilmenee usein karvan värin kalvakoitumisena. Mustan hevosen väri muuttuu harmahtavaksi ja punaruskean kalpean keltaiseksi.
Yleensä liikakupari ei ole hevoselle kovin vaarallista, kuten ei märehtijöillekään. Ongelmia voi aiheutua liiallisen kuparin reagointi muiden metalli-ionien, etenkin sinkin ja raudan, kanssa.
 
 

******************* 


 
- KOBOLTTI
Suurin osa ravintoaineista sisältää kobolttia. Hevosen koboltintarve on hyvin vähäinen. Sen ainoa tehtävä on olla B12-vitamiinin komponentti. Hevosen elimistö tarvitsee B12-vitamiinia punasolujen ja tiettyjen aminohappojen sekä keratiinin valmistukseen.
Katso B12-vitamiinin kohdalta.
Hevosilla ei ole tavattu koboltinpuutetta. Hevonen menestyy erittäin kobolttiköyhälläkin laitumella, jolla nautaeläin ei selviytyisi. Katso myös kohta B12-vitamiini.
Hevosilla ei ole tavattu kobolttimyrkytystä. Eräillä muilla eläinlajeilla liikakoboltti on aiheuttanut epänormaalin korkean punasolumäärän nousun. Katso myös B12-vitamiini.

 

********************

 


- SINKKI

Pääsääntöisesti laidunravinto kattaa hyvin hevosen sinkin tarpeen. Muita, runsaasti sinkkiä sisältäviä ravintoaineita ovat mm. hiiva, leseet ja viljan idut.Pähkinät,punajuuri.Suuri kalsiumin ja kuparin yliannos heikentää sinkin imeytymistä.
Sinkkiä on löydetty kaikkialta kehon kudoksista. Toisin kuin muut mikromineraalit, sinkki varastoituu helpommin luustoon kuin maksaan. Sinkki kuluu tai se aktivoi yli kahtasataa entsyymiä, joista moni toimii valkuaisaineiden ja hiilihydraattien pilkkomisessa. Ihon ja turkin sinkkipitoisuus on korkea, sillä sinkkiä tarvitaan näiden uusiutumisprosessissa. Sinkki vaikuttaa myös immuniteettisuojan ylläpitämisessä.
Perusravinto kattaa hyvin sinkin tarpeen.
Sinkin puutostila on hyvin harvinainen. Keinotekoisessa ympäristössä tuotetun sinkinpuutteen on todettu aiheuttavan kaviovaurioita, karvanlähtöä ja vakavia iho-ongelmia pään ja kehon äärialueilla. Varsoilla sinkin puute on jopa heikentänyt ruokahalua ja kasvua.
Sinkin liikasaannin aiheuttamat vaarat ovat vähäiset, mutta se voi aiheuttaa kuparinpuutteen. Runsaasti sinkkiä saaneiden varsojen talirauhasten (epifyytit) toiminta voi häiriintyä, mistä seuraa jäykkyyttä ja ontumista sekä suoniston sinkkipitoisuuden nousua.

 

********************


 
- MANGAANI

Mangaania on useimmissa ravintoaineissa. Pitoisuuteen vaikuttavat maaperä, ilmaston karuus ja kasvilajit. Maississa mangaania on vähän, niittykasvien osalla hapan kasvualusta lisää mangaanipitoisuutta suuresti. Mangaanin imeytyminen on kaikilla eläimillä heikkoa, ja sitä huonontaa entisestään runsas kalsiumin, fosforin ja raudan saanti.
Hevosen keho tarvitsee erittäin vähän mangaania. Useimmat kudokset sisältävät sitä ainakin hitusen, suurin osa mangaanista sijaitsee luustossa, maksassa, munuaisissa, sylkirauhasissa ja aivolisäkkeessä (hypofyysi). Mangaania on kaikissa kudoksissa ja se myös aktivoi useita hiilihydraatti-, kivennäis- ja rasva-ainevaihdunnalle tärkeitä entsyymejä. Mangaani on myös tärkeä munasolun irtoamistoiminnossa, lisäksi sillä on suuri merkitys yhteen luuston perusraaka-aineista (kondroitiinisulfaatti).
Perusravinto kattaa hyvin mangaanin tarpeen.
Mangaani vaikuttaa luustonkehitykseen. Kantavilla tammoilla mangaanin puutteen on havaittu aiheuttavan vastasyntyneelle varsalle vakavia luustorakenteen vikoja. Muilla eläinlajeilla -kuten hanhilla ja kanoilla- mangaanin puutteen on todettu heikentävän hedelmällisyyttä.
Mangaanin yliannostuksen ei ole todettu aiheuttavan hevosilla havaittavia myrkytysoireita. Yliannostusta tulisi kuitenkin välttää, sillä suuret mangaaniannokset häiritsevät muiden aineiden imeytymistä.

 

 

********************

 


- JODI

Suurimmassa osassa ravintoaineista on vähintään jäämiä jodista. Kasvien jodipitoisuus vaihtelee maaperän jodipitoisuuden myötä. Siksi saman kasvilajin jodipitoisuus vaihtelee kasvupaikasta riippuen. Sisämaan laihomailla jodin määrä on vähäisempää kuin rannikolla. Levät sisältävät runsaasti jodia.
Elimistö tarvitsee jodia kilpirauhasen toimintoihin. Kilpirauhashormoni tyroksiini sisältää jodia. Tyroksiini kontrolloi kilpirauhasen aineenvaihduntaa.
Tasapainoisesti laaditulla ruokavaliolla ravittu hevonen saa kaiken tarvittavan jodin eikä jodilisää tarvita.
Jodin puute häiritsee kilpirauhasen toimintaa ja aiheuttaa sairauden nimeltä struuma (kilpirauhasen suurentuma). Jodin puutteesta kärsivät kantavat tammat synnyttävät heikkoja tai kuolleita varsoja. Struumasta kärsivä varsa kuolee tai sen kasvu pysähtyy. Tammojen kiima-aika epäsäännöllistyy. Myös oriilla on todettu vietin heikkenemistä ja sperman laadun huonontumista, mutta tieteellisesti tätä ei ole vielä vahvistettu.
Sekä jodin yliannostus että puutostila ilmenevät samantapaisina. Siksi ennen toimenpiteitä on syytä varmistua, kummasta on kyse. Kantavan tamman jodiyliannostus voi aiheuttaa varsalle yliannostuksen, joka vaikuttaa puutostilalta. USA:ssa kantavien tammojen ruokinta merilevällä on ollut yleisin struuman aiheuttaja vastasyntyneillä varsoilla.

(Alkuperäinen lähde: www.krafft.fi)

 tuotteet_kes_0042.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

"Ja Jumala otti kourallisen etelätuulta,puhalsi siihen henkensä ja loi hevosen.." (Beduiinien legenda)