"Ihminen on unohtanut olevansa osa luontoa jo kauan sitten, hevonen ei unohda koskaan!Seuraavassa kerron teille oman mielipiteeni suolan käytöstä hevosten ruokinnassa. Oman tietoni lisäksi olen apuna käyttänyt eri tietolähteitä kristallisuolasta esim. Salt life oy. Kantapäänkautta on tämäkin asia tullut havaittua ja loppujen lopuksi asiahan on päivänselvää, suola on elimistölle huikea myrkky.
Suola on yleisnimi ionirakenteiselle yhdisteelle, joka koostuu natriumista ja kloridista. Suurin osa maailman suolasta saadaan maaperään kerrostuneista suolaesiintymistä sekä meristä. Suolaa tuotetaan yli 200 miljoonaa tonnia vuodessa lähes 100:ssa valtiossa eripuolilla maailmaa mm. Yhdysvalloissa, Boliviassa, Venäjällä, Ranskassa, Saksassa ja Hollannissa. Yhdysvalloissa suolan tuotanto alkoi vuonna 1614 ja se on maiden suurin suolan tuottaja. Suurin osan maailmalla tuotetusta suolasta käytetään teollisuuteen mm. muovin ja lasin valmistukseen, ja vain muutama prosentti elintarviketeollisuuteen sekä itse kuluttajien käyttämään ruokasuolaan.
Lähes poikkeuksetta teollinen ruokasuola valmistetaan vakuumimenetelmällä, jossa suolaliuoksesta haihdutetaan vesi erityisissä laitteissa kuuman höyryn avulla. Ennen haihdutusta suolaliuoksesta poistetaan kemikaalien avulla mm. kalsiumia, magnesiumia ja sulfaatteja, koska ne haittaavat mekaanista prosessia ja saattavat aiheuttaa vaarallisia kemiallisia reaktioita. Jäljelle jää 99,9% natriumkloridia (NaCl). Erotetut mineraalit suolayhtiöt myyvät hyvällä voitolla esim. lääkeyhtiöille, jotka käyttävät ne ravintolisien valmistukseen. Olet varmaan itsekin ostanut erilaisia lisiä hevosellesi kaupasta..
Miljoonia vuosia sitten maapallolla sijainneet alkumeret olivat täysin saasteettomia. Kun Intian mannerlaatta vähitellen törmäsi Euraasian mannerlaattaan niiden välillä ollut merialue pieneni ja aurinko lopulta haihdutti veden, jäljelle jäänyt suola jäi puristuksiin törmäyksen seurauksena syntyneen Himalajan vuoriston alaosiin miljooniksi vuosiksi, ja näin se on myös pysynyt erittäin puhtaana. Puristuksen aiheuttaman paineen seurauksena tämän luonnonsuolan rakenne on kristallisoitunut, aivan kuten hiili kristalloituu kauniiksi ja säihkyväksi timantiksi. Paine erottaa kiven karkean rakenteen tiivistetystä, jonka yhteydessä syntyy kolloidinen rakenne. Tässä muodossa olevat mineraalit ovat ”hyytelömäisessä” muodossa ja niin pieniä että ne imeytyvät helposti ja nopeasti solukalvon läpi, jolloin kehomme (kuten myös eläinten) voi käyttää ne erinomaisesti hyväkseen. Suoloissa, jotka eivät ole käyneet läpi puristusprosessia mineraalit ovat niin karkeassa muodossa, että ne eivät läpäise solukalvoja. Mikroskoopilla katsottuna luonnonsuola näyttää hienorakenteiselta lumihiutaleelta, kun tavallinen suola on kuutiomaista.
Kristallisuolaa ei kuitenkaan löydy kaikkialta. Suurin osa suolakaivosten suolasta on tummanharmaata kivisuolaa, mutta siellä täällä näkyy punertavan valkoisia suonia, joista puhtain kristallisuola louhitaan käsin. Värinsä vuoksi kristallisuolaa kutsutaan myös ruususuolaksi. Koska kristallisuola on luonnonvara jonka esiintymiä on harvassa ja mekaaninen louhinta on mahdotonta, se on normaalia pöytäsuolaa arvokkaampaa. Sitä kutsuttiinkin ennen ”kuninkaiden suolaksi”, sillä se oli vain harvojen etuoikeus. Kannattamattomuuden vuoksi louhinta lopetettiin välillä, mutta kristallisuolan tutkimisen ja positiivisten tulosten julkaisun myötä mielenkiinto on jälleen herännyt.
(kuva: himalajan kristallisuolaa eri muodoissa)
Luonnonsuola on väriltään harmahtavaa tai punertavaa johtuen sen sisältämistä mineraaleista, se on myös kosteahkoa ja paakkuista. Kristallisuolassa on natriumin ja kloridin lisäksi 82 muuta alkuainetta * jotka säätelevät mineraaliaineenvaihduntaa, sekä ylläpitävät sähkövirran kulkua kehossa. Nämä samat alkuaineet löytyvät myös elimistöstä, sillä veri ja soluneste ovat meriveden kaltaisia mutta miedompia suolaliuoksia. Kohdun lapsivesikin on täydellinen 37 Cº lämpöinen suolaliuos, jossa sikiö kehittyy alkiosta (hevosilla ja muilla nisäkkäillä täysin sama). Kristallisuola-vesiliuos eli ”sole” sisältää lapsiveden tavoin kaiken tarpeellisen energian ja mineraalien muodostumiseen. * mm. magnesium-, kalsium-, kalium-, mangaani-, ja fosforisuoloja, kromia, kuparia, fluoria, jodia, rautaa, molybdeenia, seleeniä ja piitä
Yleisesti käytetty ruokasuola on erittäin karsittu versio luonnonsuolasta ja sisältää pääosin vain natriumia ja kloridia, sillä teollistumisen myötä 82:a muuta alkuainetta alettiin pitää jäänteinä. Erotetut mineraalit myydäänkin erikseen kalliilla hinnalla eteenpäin, puhtaana natriumkloridina suolaa ei esiinny lainkaan luonnossa. Käsittelemättömiin luonnonsuoloihin verrattuna ruokasuolassa on kitkerämpi ja terävämpi maku, siihen lisätään jodia sekä paakkuuntumisenestoaineita joiden tarkoitus on estää ruokasuolaa sekoittumasta veteen jotta se pysyisi irrallisena, tämän vuoksi ruokasuola ei sekoitu nesteeseen kunnolla myöskään kehossa, eivätkä natrium ja kloridi voi siten suorittaa tärkeitä tehtäviään. Vuori-, kivi-, järvi- ja merisuoloja on useita erilaisia maailmalla riippuen niiden esiintymispaikasta. Karkeus, kiteiden muoto ja väri vaihtelevat mineraalien suhteiden mukaan. Näitä myydään joko natriumkloridiksi puhdistettuna ruokasuolana tai sellaisenaan ”gastronomisina” suoloina, jolloin ne sisältävät hieman muita mineraaleja. Niiden mineraalipitoisuudet eivät kuitenkaan ole yhtä korkeita kuin kristallisuolassa, lisäksi merisuola sisältää usein haitallisia saasteita sekä raskasmetalleja.
Aromi- ja yrttisuoloja saadaan lisäämällä suolaan mausteita, yrttejä tai arominvahventeita. Näin saadaan natriumkloridin määrä pienemmäksi ja enemmän makua ruokaan vähemmällä suolamäärällä. Mineraalisuolassa noin puolet natriumista on korvattu kaliumilla ja magnesiumilla, joilla on voimakas suojavaikutus verenpaineeseen, sydämeen ja verisuoniin ja ne myös aktivoivat munuaisen toimintaa tehostaen natriumin poistumista. Mineraalisuolaa annostellaan saman verran kuin ruokasuolaa ja näin natriumin sekä kloridin saanti jää ruokasuolaa vähäisemmäksi. Mineraalisuola ei kuitenkaan sisällä kristallisuolaan verrattuna mitään muita olennaisia mineraaleja. Kansainvälisen Codex Alimentarius-komission säädösten mukaan ruokasuolana myytävässä tuotteessa natriumkloridin määrän täytyy olla 97%. Tämän vuoksi myös luonnonsuolan on täytettävä vaatimus ja loput vajaa 3% on muita mineraaleja.
Eläimillä ja ihmisillä on luontainen suolan nälkä ja kasvitkin tarvitsevat suoloja toimintoihinsa. Natriumia tarvitaan elimistössä hermoimpulssien kuljetukseen, lihasten toimintaan sekä kehon nestetasapainon ja osmoottisen paineen säätelyyn. Suola maustaa ruoan ja saa sen säilymään paremmin. Elintarvikkeissa kuten kasviksissa, maitotuotteissa ja kaloissa on kuitenkin luonnostaan tarpeeksi natriumia elimistömme tarpeisiin, joten suolan lisääminen ruokaan ei ole sen saannin kannalta tarpeellista. Päivittäinen natriumin tarpeemme on 1g/ vrk, hevosella se on n. 5-40g/ vrk, riippuen menetetyn hien ja eritteiden määrästä, kovassa rasituksessa tarve on jopa 80g/ vrk.
Suolan haitoista tehdyt tutkimukset pohjautuvat kemiallisesti käsiteltyyn ja prosessoituun ruokasuolaan, joka ei vastaa ominaisuuksiltaan tai koostumukseltaan luonnonsuolaa. Munuaiset voivat erotella noin 5-7g natriumkloridia päivässä. Pelkästään teollisten elintarvikkeiden kautta saadaan keskimäärin jopa 12-20g natriumkloridia päivittäin eli enemmän kuin keho pystyy poistamaan. 35g natriumkloridia on jo kuolettava määrä. Keho pitää natriumkloridia myrkkynä, joka täytyy nopeasti poistaa elimistöstä. Jokaista NaCl grammaa kohti jota keho ei pysty käsittelemään, tarvitaan 23 g vettä, jotta kehomme pysyisi neutraalina. Tätä varten keho ottaa käyttöönsä solunesteen, ja solut kuihtuvat. Jos soluneste ei riitä, natriumkloridi kiteytyy proteiineista muodostetun virtsahapon kanssa luihin ja niveliin aiheuttaen mm. reumaa. Liika natriumkloridin käyttö aiheuttaa lisäksi turvotusta, verenpaineen kohoamista, osteoporoosia, aivohalvauksia ja vatsasyöpää. Siksi usein kyselen varsinkin rasituksessa olevilta hevosten omistajilta mikä on suolan käyttö ravinnossa. Harva oikeasti tulee ajatelleeksi tällaista nestetasapaino asiaa, joka saattaa aiheuttaa hevosen uran lopettamista, vain koska ravinnosta tuleva liika suola saattaa aiheuttaa jalka-ongelma kierteen. Liika suola aiheuttaa myös haluttomuutta ja väsymystä.
Useimmat ihmiset ja eläimet kärsivät suolan puutteesta vaikka heidän kehossaan on liikaa natriumkloridia eli ruokasuolaa, sillä se ei ole luonnollista suolaa, joka sisältäisi kaikki samat alkuaineet kuin kehomme. Mineraaliköyhä ruokasuola ei tyydytä suolan tarvetta ja suolannälkä on loppumaton. Suolan käytön määrän vähentämistä olennaisempaa on siis suolan laatu. Lisäksi luonnonsuolaa imeytyy kehoon vain tarvittava määrä, sillä keho säännöstelee tarvettaan ja tultuaan kylläiseksi suolan nälkä lakkaa.
Suolan atomirakenne on sähköinen minkä vuoksi se liukenee veteen. Kristallisuolaliuos johtaa sähköä ja tämän avulla solunesteemme kulkevat mahdollistaen useita kehon toimintoja; mm. hermosolujen kommunikoinnin, happo-emästasapainon ylläpidon, sokeritasapainon sekä osmoottisen paineen säätelyn, vatsahappojen tuottamisen ja ruoansulatuksen. Lisäksi se on voimakas antihistamiini, estää lihaskramppeja sekä epätasaisia sydämenlyöntejä ja puhdistaa keuhkoja. Hyödyllisintä on välttää teollisia elintarvikkeita, jotka sisältävät lähes poikkeuksetta ruokasuolaa, käyttää kotona kohtuudella kristallisuolaa ja muistaa juoda tarpeeksi vettä päivän aikana.
Kauniin väristä kristallisuolaa käytetään ruoanlaitossa ja mausteena kuten tavallista suolaa. Se on aromaattisen makuista ja korostaa upeasti ruoan makua. Säilytä kristallisuola ilmatiiviisti valolta suojattuna. Maustamisen lisäksi kristallisuolalla on suuri merkitys myös kehon hyvinvoinnille. Kehon sairaudet ovat oireita, jotka kertovat että kaikki ei ole kunnossa. Terveellinen ruokavalio ja liikunta ovat tietysti tärkeitä tekijöitä, mutta sisäisen energian puute johtaa myös epätasapainoon. Kehossa toimii luonnollinen sääntelymekanismi eli homeostaasi joka pyrkii aina tasapainoon. Apuna voidaan käyttää lepoa, lääkkeitä, yrttejä jne. jotka lievittävät oireita, mutta lopulta parantumisen työn tekee kuitenkin oma kehomme. Homeostaasi on kuin patteri, joka täytyy olla ladattu toimiakseen kunnolla. Vaadittava energia on näkymätöntä ja mineraalirikas sähkönjohtokykyinen kristallisuolaliuos saa patterin toimimaan kunnolla.
Kristallisuolaliuoksella voidaan palauttaa kehon nestetasapaino, tasata verenpainetta ja suojata kehoa useilta sairauksilta. Täytä kannellinen lasiastia- tai kannu (muovinenkin käy) lähdevedellä tai suodatetulla hanavedellä ja lisää kristallisuolapaloja. Odota pari tuntia. Jos kaikki on liuennut, lisää kristallisuolaa kunnes enempää ei enää imeydy veteen. Näin olet saanut 26% (26 osaa suolaa per 100 osaa vettä) vesi-suolaliuoksen eli solen. ”Sole” on lähtöisin latinan aurinkoa tarkoittavasta sanasta ”sol”, ja tarkoittaa ”nestemäistä auringonvaloa”. Kun vesi ja suola yhdistyvät niiden geometrinen rakenne muuttuu ja ne muodostavat uuden aineen jossa vesi ei enää ole vettä eikä suola suolaa. Lisää suolaliuokseen vettä ja suolaa aina tarpeen mukaan, jotta se pysyy kyllästettynä. Imeytymätöntä suolaa on aina hyvä olla pohjalla tämän merkkinä. Liuos on luonnostaan steriiliä, ja sitä voi säilyttää huoneenlämmössä. Laita tätä kyllästettyä suolaliuosta parista tipasta (ensimmäisillä kerroilla sekä lapsille) teelusikallinen lasilliseen vettä ja nauti joka aamu tyhjään vatsaan. Kehon energiatason kannalta nautittua määrää olennaisempaa on, että liuos nautitaan joka päivä samaan aikaan. Voit kuitenkin laittaa teelusikallisen myös isompaan vesimäärään ja nauttia päivän aikana.
Erivahvuisia suolaliuoksia voidaan käyttää moniin kehon vaivoihin, ennaltaehkäisyyn ja puhdistamiseen: - 1 % suolaliuos laittamalla 1 osa kristallisuolaa 100:n osaan puhdasta vettä. - 2 % liuos laittamalla 2 osaa kristallisuolaa 100:n osaa vettä jne. 1 % liuos vastaa kehon nesteitä eikä tunnu ärsyttävältä limakalvoilla. Voimakkaampia liuoksia käytetään vaikeampiin vaivoihin. Liuoksen tekemiseen voit käyttää kristallisuolapaloja, karkeaa tai hienompaakin suolaa.
- Suolahengitys: Kuumenna vettä isossa astiassa höyryäväksi. Tee 1 % - 8 % suolaliuos. Kumarru astian ylle ja laita pyyhe pääsi ympärille. Hengitä syvään 10-15 minuutin ajan. Irrottaa limaa ja helpottaa oloa flunssan aikana sekä auttaa astmaan ja korvatulehduksiin. Nykyisin tarjolla on myös hevosille mahdollisuus erilaisiin suolahuone hoitoihin. Rakennettu trailereihin tms. Auttaa mm. hengitysvaivoissa, iho-ongelmissa ym. - Silmähuuhtelu: Täytä silmänhuuhtelukuppi (apteekista) kädenlämpöisellä 1 %suolaliuoksella. Poista kaikki meikki silmistä. Paina kuppi tiukasti silmääsi vasten, käännä pää taakse. Avaa ja sulje silmääsi usean minuutin ajan. Hevosille voi laittaa puhtaaseen sidetaitoslappuun vettä ja puhdistaa silmä ulkonurkasta sisänurkkaan päin. - Kurlaus ja suuvesi: 1 % suolaliuosta voi käyttää suun huuhteluun ja kurlaukseen. Se tasoittaa suun pH:n, valkaisee hampaita ja auttaa pahanhajuiseen hengitykseen. - Kylpy: Valmista 1 % - 8 % kylpyvesi, esim. 1 kg suolaa ammeelliseen vettä on hyvä määrä. Kaada suola tyhjään ammeeseen ja lisää vettä sen verran että se peittyy. Odota 10 min. tai kunnes suola on liuennut ja laske loppu vesi. Veden tulisi olla kehon lämpöistä, jotta keho ei joudu käyttämään omaa energiaansa lämpötilan tasaamiseen. Älä käytä muita kylpytuotteita. Kristallisuolakylvyssä veden kosteus sitoutuu suolan avulla ihon pintakerroksiin eikä kuivata ihoa tavallisen kylvyn tavoin. 30 minuuttinen suolakylpy on erittäin puhdistavaa, sillä kehon myrkyt liukenevat veteen osmoosin avulla. Mitä korkeampi suolapitoisuus, sitä puhdistavampi kylpy on. Voimakas puhdistuminen on kuitenkin raskasta verenkierrolle ja onkin hyvä kysyä ensin lääkäriltä kylpemisestä jos sinulla on sairauksia. Voit ottaa myös pelkän jalkakylvyn. Älä huuhtele ihoasi kylvyn jälkeen, vaan kuivaa suoraan pyyhkeeseen. Lepää 30 min. - Kääreet: Valmista 1 % - 8 % kristallisuolaliuos. Pitoisuus riippuu vaivasta ja käyttökohteesta. Yleinen sääntö on; mitä isompi vaiva sitä suurempi pitoisuus. Avohaavoihin saa käyttää kuitenkin vain 1 % liuosta, joka on tehty mahdollisimman puhtaaseen veteen. Mustelmiin, venähdyksiin, turvotuksiin sekä hyttysenpistoihin voi tehdä jopa 26 %:n liuoksen. Suolaliuoksen antibakteerinen ominaisuus estää bakteeritulehduksia, rauhoittaa ihoa ja hillitsee kutinaa. Kokeile akneen ja ihottumiin. Kaada liuosta kämmenelle, paperiin tai kankaaseen ja laita ongelma-alueelle. Kylmä kääre laskee kuumetta. Voit myös kastella kokonaisen paidan 3 %:n suolaliuokseen ja pukea yllesi. Kääriydy lisäksi kylpytakkiin ja peittoon 60-90 min. ajaksi. Kokeile myös suolaliuoksessa kasteltuja sukkia. - Suolahaude: Täytä puuvillainen pussi kristallisuolalla ja käytä kaurahaudetyynyn tapaan kipeytyneille ja särkeville lihaksille. Lämmitä 50 C° uunissa (ei mikrossa!) ja laita kipeytyneelle alueelle 20 minuutiksi.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, kuinka me ihmiset usein korvaamme hevosemme hien mukana menettämän suolan antamalla esim. elektrolyyttejä tai lisäämällä ruokaan lisäannoksen meri tms. suolaa? Ja silti... emme koskaan itse hikisen lenkin jälkeen tahdo syödä liian suolaista keittoa tms. vaan todennäköisemmin juomme vaikka vettä/ mehua. Myöhemmin illalla alkaa se kuuluisa "suolan nälkä". Ajatelkaapa sitä!
|
Tallitukku.fi