Hevoset & Ratsastus- lehti n:o 3/09
Teksti: Johanna Viitanen
Haastateltavana: Nina Viitamäki
Kuvat: Luontoäidin hevoset
Aito luonnonlaidun tekee hyvää hevoselle
Yhä useampi hevonen työskentelee kesällä tietämättään maisemoijana. Laidunnus loi aikoinaan arvokkaita luontotyyppejä, jotka katoavat nyt nopeasti. Aito ja hoidettu luonnonlaidun sopii hevoselle, ja sen oikeaoppinen laidunnus on ympäristöteko. Mikä tahansa rikkaruohopalsta ei kuitenkaan ansaitse luonnonlaitumen nimeä.
Useimmat hevoset laiduntavat peltolaitumilla. Hyvin hoidettu nurmi tuottaa tehokkaasti rehua, pelto on helppo hoitaa ja aidata, eikä hevosia tarvitse etsiä kaukaa vaikeasta maastosta. Peltolaitumilla on myös kääntöpuolensa. Yksitoikkoinen ympäristö ei aina innosta hevosia liikkumaan. Sisäloiset juhlivat, jollei aluetta laidunneta välillä muilla eläimillä tai nurmia uusita tarpeeksi usein. Puuton pelto ei suojaa paahteelta tai sateelta, vaan laitumenpitäjän täytyy järjestää suojaksi katos tai muu rakennus. Oikein viljelty peltolaidun sopii varsinkin siitos- ja nuorille hevosille. Harrastehevosille ja poneille se saattaa kuitenkin tarjota liikaa syötävää. Yhtälöä ei ratkaise puhki kaluttu peltolaikku, sillä sen ruohontyngät sisältävät paljon haitallisia fruktaaneja. Ne aiheuttavat joskus mm kaviokuumetta ja lihasvaivoja. Joskus ratkaisu löytyy luonnonlaitumilta. Niihin kuuluvat monentyyppiset niityt, hakamaat ja metsälaitumet sekä muut ns perinnebiotoopit.
Aitoja luonnonlaitumia on jäljellä enää vähän. Luonnonlaidun ei tarkoita pulikoituvaa peltoa, rikkaruohotarhaa eikä kesantoa, joka puskee pelkkää saunakukkaa. Aito luonnonlaidun on syntynyt vanhan maatalouden sivutuotteena, laiduntamalla ja niittämällä. Sitä hoidetaan sopivilla lohkokierroilla ja tarvittaessa niittämällä, jotta hevosten ei tarvitse syödä kuivaa, kortista heinikkoa. Luonnonlaidun ei aina käy laihdutusleiristä, sillä kasvillisuus vaihtelee luontotyypeittäin. Rehevä rantaniitty elättää jopa vilkkaat nuoret oriit tai imettävät tammat. Nummet, metsälaitumet ja karut kedot taas sopivat pienille laumoille ja vähään tyytyville roduille.
PERINNE MAISEMA KATOAA
Peltolaitumen nurmea hallitsee muutama heinäkasvi, mutta luonnonlaitumilla voi viihtyä kymmeniä ruoho- ja puuvartisia lajeja. Tuoreilla niityillä on laskettu aikoinaan kasvaneen keskimäärin 115 kasvilajia. Vanhat laidunmaat kasvavat umpeen, rehevöityvät ja katoavat, kun laidunnus loppuu. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on kunnostettu noin 20 000 hehtaaria perinnemaisemaa, mutta se ei riitä säilyttämään harvinaisia luontotyyppejä. Käytännössä luonnonlaitumen tulee olla reilusti isompi kuin peltolohkojen. Yksi hevonen tarvitsee viljeltyä nurmea noin 0,25-0,5 hehtaaria, mutta luonnonlaidunta pitää varata 0,7-20 hehtaaria. Alan tarve riippuu luontotyypistä. Esimerkiksi tuoreella niityllä riittää hiukan isompi ala kuin peltolaitumella. Vähiten ravintoa tuottavat nummet, metsälaitumet ja kuivat kedot. Luonnonlaitumen hoitajan tulee huolehtia hevosten lisäksi myös maaperästä ja kasvillisuudesta. Kaikki luontotyypit eivät kestä kulutusta Lisäksi sonnan typpi ja fosfori saattavat rehevöittää maata, eivätkä karun paikan kasvit enää menesty. Moni täydentääkin luonnonlaitumia peltolohkoilla, jotta maasto saa levätä ja hevosille riittää ruohoa koko kesäksi.
LUONNONLAITUMILLA KANSALLISMAISEMISSA
Perinnebiotooppi tarkoittaa luontotyyppiä, joka on syntynyt niittämällä, raivaamalla, kulottamalla tai kaskeamalla. Perinnebiotooppeihin lukeutuvat niityt, kedot, ahot, hakamaat, nummet, metsälaitumet ja kaskimetsät. Eniten perinnebiotooppeja on löytynyt Varsinais-Suomesta ja vähiten kaakosta. Yleisimpiä ovat metsälaitumet, hakamaat sekä suo-, merenranta ja tuoreet niityt. Harvinaisimpiin kuuluvat puolestaan kedot, lehdesniityt, nummet ja niittoniityt. Suomessa on jäljellä nelisentuhatta perinnebiotooppi aluetta, jotka kattavat maapinta-alasta häviävän pienen osan: noin 1,3 promillea. Niistä löytyvät monet uhanalaisista luontotyypeistämme. Joka viides perinnebiotoopin kasvi tai eläinlaji on uhanalainen. Kolme vuotta sitten perinnebiotoopeille myönnettiin seitsemän miljoonaa euroa tukirahaa. Nyt tiedetään, ettei viljelijöiden tai yhdistysten saama tuki pelasta biotooppeja. Hevoset muuttuvat taistelussa entistä tärkeämmäksi, kun karjatilat vähenevät.
Yksi perinnemaiseman hoitajista on Nina Viitamäki, jonka hevoset kulkevat luonnonlaitumillaan Sastamalassa, entisessä Vammalassa, kuuluisan Pyhän Olavin kirkon kupeessa. Alueen maisemat kuuluvat Rautaveden kulttuurimaisemaan, joka on yksi Suomen 27 kansallismaisemasta. Hevosten lisäksi maita hoitavat lampaat. Laitumet kuuluvat Viitamäen naapureille, joiden suku on viljellyt niitä jo sukupolvien ajan. -Hevoset laiduntavat noin kymmentä hehtaaria. Lohkomme alaa suunnilleen kahdeksaan osaan, joiden kasvillisuus ja ympäristö eroavat toisistaan jonkin verran, Nina Viitamäki kertoo. Noin kolmannes on laidunalueesta on virallista perinnebiotooppia. Luonnontyypit vaihtelevat kuivista kedoista rantaniittyihin ja tuoreista niityistä metsälaitumiin. Aluetta on laidunnettu lehmillä vuoteen 1995 saakka, sen jälkeen lampailla ja vuodesta 2005 myös hevosilla. Tyrvään perinnebiotoopeissa kasvaa muun muassa keltamataraa, mäkitervakkoa, keltamaksaruohoa ja kevättädykettä. Maasto vaihtelee tasamaasta mäkiin ja tiheistä metsiköistä alaviin ruohomaihin. -Hevosten ulottuvilla on melkeinpä kaikenlaista maastoa, jopa jyrkänteitä ja rantaviivaa. Vain hiekkamaat puuttuvat, Viitamäki toteaa.
LAMMASVERKKOA, HIRSILANKKUA JA HARJATERÄSTÄ
Luonnonlaidunta ei aina ole helppoa perustaa. Korkea heinikko ja pensaat vievät tehoa sähkölangoilta, eivätkä tolpat uppoa kivikkoon. Vanhaan järvenpohjaan taas uppoaa liiankin hyvin. Luonnonvaraiset eläimet saattavat rikkoa aitoja yhtenään ja laitumenhoitaja joutuu korjaushommiin. Tyrväällä laidunlohkoja kiertää lammasverkkoaita. - Aitaa on paikoin laudoitettu, jotta hevoset erottavat paremmin aitalinjat Kirkon lähellä perinnebiotooppialueella on käytetty vankkoja puutolppia. Poikkijuoksut ovat siellä halkaistua hirsilankkua, Nina Viitamäki kertoo. - Näillä niityillä on pitkät perinteet heinämaina. Sotavuosina kirkko on toiminut jopa heinävarastona, Viitamäki kuvaa. Hevoset tarkastetaan päivittäin jo siksi, että kirkon lähellä vilisee turisteja. - Ihmiset saattavat jopa joskus kivittää hevosia. Siirrämmekin usein hevoset turistiaikaan takamaille ja lampaat saavat toimia edustustyöntekijöinä. Hevoset ja lampaat estävät maita kasvamasta umpeen. Eritavoin laiduntavat eläimet hoitavat maisemaa yhdessä tehokkaammin kuin pelkät lampaat, lehmät tai hevoset. - Hevoset elävät sulassa sovussa arkojen lampaiden kanssa. Pikkuponi sattaa jahdata niitä joskus leikillään, mutta isot hevoset eivät niistä juurikaan piittaa, Nina Viitamäki kertoo. Lampaat ja hevoset syövät selvästi eritavoin. Hevoset ovat kulinaristeja ja valikoivat parhaat päältä. Apila ja muut vanhojen heinäniittyjen kasvit maittavat kaikille. - Hevosten on kuitenkin hyvä syödä muutakin. Siankärsämöt, pujot mesiangervot ja muut karkeavartiset kasvit lisäävät syljen eritystä, antavat hevoselle tärkeitä hiven- ja kivennäisaineita sen lisäksi, että ovat myös rohdoksellisia. Myös puita hevoset kaluavat mielellään eri aikakausina. Laitumilla kasvaa toki myös jonkin verran myrkyllisiä kasveja, muun muassa mäkikuismaa ja leinikkejä. Viitamäki kertoo hevosten jättävän ne kuitenkin rauhaan, koska muuta ravintoa riittää. - Hevoset välttävät taitavasti sekä haitallisia kasveja että laiduntenvaara paikkoja.
HEVONEN SOPII MAISEMANHOITAJAKSI
Järkevä lohkojako ja - kierto korostuvat luonnonlaitumilla, varsinkin perinnebiotoopissa. - Lohkomme ja vaihtelemme laidunalueita ravintotilanteen ja kasvillisuuden mukaan. Joskus lohkoja täytyy yhdistää, jotta syötävää riittää, Nina Viitamäki sanoo. - Maan pitää välillä levätä tulematta tallotuksi. Lohko täytyy mitoittaa sään ja kulutuksen mukaan, koska liian pienellä alueella eläimet sotkevat maan nopeasti kasvien juuriin asti. Ennen kuin hevoset ryhtyivät maisemanhoitajiksi, Tyrvään perinnebiotooppeja piti niittää. Lampaat eivät ehtineet syödä kaikkea kesän aikana. - Jonkun verran syötävää jää edelleen yli. Syömättä jäänyt kasvusto vanhenee ja kuivuu, eikä se liian kortisena enää maistu eläimille.
Laidunnuksen ja niiton seurauksena alueella menestyvät kymmenet kasvilajit, jotka vuorostaan houkuttavat puoleensa hyönteisiä, lintuja, nisäkkäitä ja sammakkoeläimiä. Kedot ja niityt kuhisevat perhosia, kun taas käärmeitä ei ole perimätiedon mukaan koskaan nähty. - Laitumilla kasvaa tyypillisiä keto- ja niittykasveja, Viitamäki kertoo. - Niiltä löytyy esimerkiksi ahomansikkaa, ketunleipää, rohtoraunioyrttiä, poimulehteä, keto-orvokkia, neilikkaa, tervakkoja, apiloita, takiaisia, mesiangervoa, villivadelmaa ja tietenkin paljon heinäkasveja. Tyrvääläiset varjelevat perinnebiotooppeja vieraslajeilta ja muilta tuliaisilta. Eläimet eivät saa kulkea vapaasti biotooppi-ja muiden laidunten väliä, jotta ne eivät kuljeta perinnebiotooppeihin vieraiden kasvilajien siemeniä. Tulokkaat valtaisivat helposti alaa harvinaisilta kasveilta. Biotooppialueella eläimiä ei myöskään saa ruokkia laitumen ulkopuolelta tuoduilla rehuilla. Hevoset ja lampaat laiduntavat perinnebiotoopilla niin kauan kun purtavaa riittää, ja sitten ne siirretään muille lohkoille. - Perinnebiotoopit kuitenkin tarvitsevat eläimiä. Jos maita ei niitetä eikä laidunneta, isot heinäkasvit valtaavat alaa hennoilta niitty- ja ketolajeilta. Korkeat ja nopeasti kasvavat lajit varjostavat pieniä kasveja, jotka sitten vähitellen nääntyvät valon puutteeseen. Umpeen kasvanut alue ei juuri kohenna luonnon monimuotoisuutta. - Siksi maisemalaidunnus on ehdottomasti hyvä asia- varsinkin silloin kun tarjolla on eritavalla laiduntavia eläimiä, Nina Viitamäki toteaa. Viitamäki toteaa hevosen sopivat hyvin perinnemaiseman hoitajaksi. Se viihtyy laajoilla laidunlohkoilla, joilla syömistä ei tarvitse rajoittaa. Isoilla laitumilla hevonen myös liikkuu tarpeeksi, jopa kymmeniä kilometrejä päivässä. - Luonnonlaitumilla lauma elää lajilleen ominaisesti. Huonokuntoinenkin hevonen muuttuu rauhalliseksi mutta iloiseksi, vanha nuortuu ihan silmissä. Mieli vaikuttaa fysiikkaan ja päinvastoin.
NOKKAUNET VAIKKA KIVIKOSSA
Ojat, pientareet, kivikot, ruovikot, vaikea maasto ja säänvaihtelut kuuluvat luonnonlaitumille. sade häiritsee hevosia yleensä vähemmän kuin paahde. - Hevonen osaa hakeutua sinne, missä sillä on mukavinta. Hoitaja huomaa nopeasti, miten eritavalla hevonen ja ihminen toimii. Tuulisella ja sateisella säällä hevoset hakeutuvat useimmiten laajoille aukeille, vaikka itse mönkisin sateen suojaan suulin alle. Hevonen saattaa myös vastoin yleistä luuloa mennä nukkumaan kaislikkoon tai sen reunamille. - Lauma nukkuu milloin missäkin. Hevoset voivat maata jopa kivikossa. Uimaan porukka ei ole lähtenyt, vaikka järveen pääsee monesta kohtaa. En ole myöskään huomannut hevosten juovan järvivettä, toisin kuin lampaat tekevät. Luonnonlaitumet ovat hevosten ainoa ravinto kesäisin. - Laidunkauden alussa kasvillisuus on hentoa, ja siirrymme pois talviruokinnasta asteittain. Siirtymäaikana hevoset saavat heinää tallipihaan, mistä ne käyvät juomassa kesän aikana. Suojakatoksia Tyrväällä ei juuri tarvita, sillä laitumilta löytyy tiheää metsää, suojaisia kallionseinämiä ja muita suojapaikkoja. - Haastavimpia ovat aidat ja siivous. Lampaiden tihutöitä pitää korjata, ja isoilla lohkoilla sontaa löytyy laajoilta alueilta. Luonnonvaraiset eläimet voivat aiheuttaa laitumenhoitajalle harmaita hiuksia. Tyrväällä petoja ei ole näkynyt, vaikka pantasudet liikkuvat entisen Vammalan seudulla. - Kolme tai neljä yksilöä liikkuu lähistöllä, ei montaakaan kilometriä meiltä. Tietääksemme ne eivät ole tulleet lammas- ja hevoslaitumille. Kylällä on aina myös muutama koira ulkona varoittamassa vierailta kulkijoilta. - kettuja sen sijaan vilisee rantamaisemissa ja -kivikoissa. Talvisin ne juoksentelevat jäällä, onpa joskus hirvikin juossut vastarannalta. - Meillä on perinteinen maalaismiljöö laitumineen ja eläimineen. Joskus tuntuu kuin eläisin kesiajalla eläinten ja luonnon keskellä, toteaa kuusivuotiaana ratsatuksen aloittanut Nina Viitamäki. Hänen hevosuransa on alkanut pienestä yksityistallista monen oman hevosen kautta kansallismaisemaan. Se on innoittanut tallinpitäjääitseopiskelemaan ja harjoittamaan kasvilääkintää Luontoäidinhevoset- yrityksessään. Myös lähiympäristö suhtautuu hevosiin ja eläimiin myönteisesti ja kunnioittaen. - Maisemoijana hevonen on rauhallinen ja ylväs katseltava. Moni huokaa ihastuksesta kun näkee kylänraitilla hevosen.
Alkuperäinen lehden julkaisu; www.ratsastus.net/arkisto/jutut/3_2009/s26-28_heppa309.pdf
Lisää luonnonlaitumista ja perinnebiotoopeista:
Raunio A; Shulman a.& Kontula T.(toim.) Suomenluontotyyppien uhanalaisuus. Osa 2 luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus 2008.
Korpilo B; Eläimet luonnon- ja maisemanhoitajina.Maa- ja metsätalousministeriö, 1997.
Erola J. & Saastamoinen M; Hevoslaitumilla, Vudeka, 2008.
Vainio M. ym; Suomen perinnebiotoopit:perinnemaisemaprojektin valtakunnallinen loppuraportti. Suomen ympäristökesus, 2001.
Perinnebiotooppien hoito Suomessa. Ympäristöministeriö 2000. |