Warlander

Warlander:

 Warlander - rodun historia

 

1500-luvulta vuoteen 2012

Warlander-hevosia on oikeastaan nähty jo 1500-luvulla, jolloin espanjalaiset toivat sotaratsuinaan Hollantiin puhtaita iberialaisia oreja. Näitä oreja risteytettiin paikallisten friisiläisten hevosten kanssa, ja näin kehittyi korkeampi askelinen vaunuhevostyyppi.

Sekä iberialainen että friisiläinen rotu ovat kohdanneet samankaltaisen historian kulun. Roduilla oli käännekohta 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa, jolloin niitä uhkasi katoaminen. Ylimystö ja kuninkaalliset ovat arvostaneet kumpaakin rotua ja niitä on myös käytetty sodassa. Nämä kaksi edustavat hevosroduista puhtaimpia ja niitä on käytetty useimpien nykyisten rotujen jalostuksessa.

1960-luvulla Espanja kumosi iberialaisten hevosten vientikiellon ja rotu alkoi levitä lammert.jpgmaailmalle. Vuonna 2010 rekisteröityjä andalusialaisia hevosia arvioitiin olevan 185 000 yksilöä. Aiemmin lähes yksinomaan vaunuhevosena tunnetun friisiläisen mahdollisuudet kouluratsuina huomattiin 1900-luvun lopulla, kun Lammert 260 Preferent esiintyi ensimmäisenä friisiläisenä orina kouluratsastuksen vaativalla tasolla.

                                              Kuvassa: Lammert

Yhdysvalloissa Proud Meadow Friesian'n FPZVhyväksytty ori Jorrit hämmästytti yleisöä rannikolta toiselle näytöshevosena. Orista tuli myöhemmin myös historian ensimmäinen friisiläinen, joka kilpaili Grand Prix -tasolla ja uransa päätteeksi ylsi kansalliselle kuudennelle sijalle kaikkien muiden rotujen joukossa. Friisiläisten suosio kasvoi ennen näkemättömästi ja vuoteen 2012 mennessä maailmalla oli arviolta 50 000 friisiläistä hevosta.

Warlander sai rotuna virallisesti alkunsa vuonna 1990, kun länsi-australialainen Classical Sporthorse siittolan kasvattaja Karen Maree' Kaye aloitti omistautuneen jalostusohjelman, kirjoitti ensimmäisen rotustandardin ja nimesi rodun. Vannoutuneena klassisen ratsastuksen kannattajana Karen rakastui friisiläisiin, mutta kaipasi parempaa ratsastettavuutta. Karen nimesi warlanderin häntä jalostusohjelmassa auttaneen eläinlääkärin, Warwick'n mukaan. Rodun nimitys tuntui loogiselta myös kummankin perusrodun sotakäyttöön liittyvän historian vuoksi.

Ensimmäinen warlanderhevonen syntyi Classical Sporthorse siittolassa ja vastasi kaikkiin odotuksiin - ja enemmänkin. "Hevonen oli erittäin toimiva, helposti koottava, todella mukava ratsastaa ja se oli perinyt friisiläisen miellyttävän luonteen sekä iberialaisen herkkyyden ja rohkeuden", Karen luonnehti.

Great Minds think alike

Ympäri maailmaa friisiläisten ja iberialaisten kasvattajat, jotka ovat saaneet saman ajatuksen ja kokeilun kautta saavuttaneet samoja positiivisia tuloksia, ovat kuluneen kahden vuosikymmenen aikana ottaneet Kareniin yhteyttä. Yksi heistä oli Nia Ridley, arvostettu yhdysvaltalainen iberialaisten kasvattaja, joka 2000-luvun alussa otti yhteyttä Kareniin risteytettyään friisiläisen tamman iberialaisella orilla. Nia perusti tälle rodulle ensimmäisen maailmanlaajuisen kantakirjan (International Warlander Society and Registry), jota pyöritti Constance Davenport Yhdysvalloissa vuoden 2012 syyskuuhun saakka.

Euroopassa rodun kehitykselle ja tunnustamiselle oli apuna Alexandra Green Green-Horn Ranchilta (Warlander-Franken) Saksan Bavariasta. Alexandra teki työtä saavuttaakseen rodulle eurooppalaisten standardien mukaisen hyväksynnän. Tähän päästiin vuonna 2010 Baijerin pienhevosten ja erikoisrotujen järjestön (Bayerischer Zuchtverband für Kleinpferde und Spezialrassen) kautta. Euroopassa warlanderit arvioidaan paikallisen jäcid_e8c37e83-b6cd-449c-bf27-8fff307df859.jpgrjestelmän mukaan, jossa hevoset hyväksytään jalostukseen suorituskokeen sisältävän luokittelun perusteella. Alexandran ori Anubis von Greenhorn oli vuonna 2012 maailman ensimmäinen tämän järjestelmän mukaan jalostukseen hyväksytty warlander ori.

Kuvissa (yllä ja alla): Warlander ori Anubis von Greenhorn

cid_508c935c-dfef-4094-9c64-f457ef3c8412.jpg

Monet muut friisiläisten ja iberialaisten kasvattajat ja omistajat ympäri maailman ovat huomanneet warlanderkasvatauksen edut. Vuonna 2013 rotu on rekisteröity yli kymmenessä maassa ja jalostuksessa on saavutettu kolmas sukupolvi. Vaikka warlanderhevonen on kehittynyt laajalla maantieteellisellä alueella, on rotu pysynyt tyypiltään hyvin yhtenäisenä kantarotujen tiukkojen kantakirjasäädösten ansiosta.

Australiassa, jossa rotu kehitettiin kasvattajat käyttävät alkuperäisessä ensimmäisen sukupolven yhdistelmässä friisioria ja iberialaista tammaa. Kuitenkin Euroopassa on tavallisempaa risteyttää friisiläinen tamma iberialaisella orilla. Pohjois- ja Etelä-Amerikassa ensimmäisen polven risteytyksiä tehdään kummallakin tavalla.

Mielenkiintoista rodun kohdalla on, että friisiläisten pääkantakirjojen (KFPS ja FPZV) kasvattajat ovat olleet kannustavia ja tukeneet tätä rotuyhdistelmää. Friisi- sekä iberialaiskasvattajat ovat ensimmäisinä ottaneet warlanderit avosylin vastaan. Yksi heistä on Cécile Augier Haras de Cal Castrel Friesian and Warlander Horses'lta Ranskasta. Hän alkoi ensimmäisenä käyttää PRE-oriaan friisiläisillä KFPS kantakirja/ster-tammoillaan vuonna 2010. Barokkihevosten ihailijana ja 15 vuotta friisiläisiä kasvattaneena Cécile näki mitä ominaisuuksia hänen PRE-orinsa voisi tuoda hänen friisitammoilleen. "Friisiläisten tiettyjen geneettisten haasteiden vuoksi halusin tuoda uutta verta palauttamalla rotuun 'alkuperäistä hevosta' (iberialaista)", sanoo Cécile. Hänen ajatuksensa heijastavat muiden friisiläisiä ja iberialaisia kasvattaneiden warlanderkasvattajien ajatuksia "Kasvatan warlanderhevosia yhdistääkseni parhaat puolet kummastakin rodusta. Tavoitteena on hevonen, joka on kevytrakenteisempi, mutta silti barokki. Notkeampi,

reaktiivisempi, tasapainoisempi ja aina mukavan luonteinen, kaunis muodoltaan - sanalla sanoen Une Gravure", Cécile sanoo.

Yksi harhakäsitys warlanderrodusta on, että parhaita friisiläisiä (kantakirja, Ster, Preferent oreja jne.) ei käytettäisi jalostukseen. Näin ei ole asian laita ja etenkin viime vuosina olemme nähneet yhä useamman kasvattajan hyödyntävän huippu yksilöitä kummastakin perusrodusta kasvatusohjelmissaan. Kaikkia FPZV hyväksyttyjä oreja voidaan käyttää ja maissa, joissa ei ole asetettu rajoituksia KFPS hyväksyttyjen orien käytölle, näitä käytetään myös.

Mannheim Steamroller-yhtyeen Chip ja Kellie Davies'n omistama Warlander ori Storm Shadow (USA) on edelläkävijä rodun monipuolisuuden esittelyssä useissa lajeissa, kuten kouluratsastuksessa, Westernissä ja askellajiratsastuksessa (Saddle seat). Ensimmäisenä ratsuvuotena ori saavutti 14 Horse of the Year mestaruutta näissä lajeissa.

USA Vaquero Ranch'n Warlander ori Hummer'sta tuli IFSHAhummer.png (International Friesian Show Horse Association) World Grand Champion vuonna 2011. Hummeria käytetään paljon mainoksissa ja se on Guerlianin miesten 'Habit Rouge' tuoksun keulakuva. Ori on myös esiintynyt Taru sormusten herrasta-elokuvassa,            Kuvassa: Warlander ori Hummer

Chevy-mainoksessa, musiikkivideolla ja painotuotteissa Yhdysvalloissa.                                     

Australiassa Shepherds Hill Larry on myös hankkinut mainetta monipuolisuudellaan ja vuonna 2011 se voitti edistyneen World Cup-tason kansallisen mestaruuden (Advanced World Cup Level National Championship). Vuonna 2012 Larry debytoi ratsuna amerikkalaisessa TV-elokuvassa 'Frontier' ja esitettiin menestyksellisesti useassa lajissa sekä esiintyi myös ajonäytöksessä Equitana 2012-tapahtumassa. Shepherds Hill Larryn omistaja ja kouluttaja Evanne Chesson (Australian Movie Livestock) ja hänen tyttärensä, 2-tason valjakkovalmentaja sekä EA Carriage Drivin Future Squad-jäsen Jodie McKeone, ovat kasvattaneet friisiläisiä ja iberialaisia yli 30 vuotta. Warlandereista on nyt tullut heidän kasvatustyönsä keskipiste.

Warlanderit ovat osoittaneet kykynsä myös westernissä iberialaisilta perityn karjavaistonsawarlander.jpg ansiosta. Working Equitation ja Cowboy Dressage -ohjaaja Janet Lee Parker ja hänen toisen polven warlanderruunansa IF Michaelangelo voitti ensimmäisessä USAn kansallisessa näytöksessään omassa luokassaan monissa lajeissa, kuten Reining, Western Pleasure ja Open English Show Hack kuten myös High Point All-Around National tittelin, ja lisäksi kaksi kultamitalia liikkeistään.

Warlanderin tarinaan liittyy monta menestystarinaa, mutta yksi piirre on yhteinen - jokainen, joka tapaa warlanderin, haltioituu niiden ihmeellisestä luonteesta, joka pysyy aina warlanderjalostuksen keskiössä.                                                    Kuva: Warlander I.F Michaelangelo

                                                                    Omistaja: Janet Lee-Parker Nampa/ Idaho Usa

                                                                    Isälinja: Saphiro (lusitano)

                                                                    Emälinja: I.F. Tatiana (Warlander)

Vuonna 2012 USAn rekisteröintiyksikön (International Warlander Society and Registry) tullessa päätökseensä perustettiin Australiassa Warlander Studbook Society vastaamaan erityisesti kansainvälisten markkinoiden tarpeisiin ja takaamaan rodun maailmanlaajuinen puhtaus ja standardisointi.


Olethan tutustunut facebookissa Warlander Suomi-Finland sivustoon?Sieltä löydät Suomen warlanderit sekä mm myös linkin maailman kaikkiin, rekisteröityneisiin puhtaisiin warlander hevosiin.

Lisää tietoa & Copyrigt WSS -:

www.warlanderstudbooksociety.com.au

 Videolinkki Warlader ori Xenophonista:http://www.youtube.com/watch?v=T5oYlxLKZwI

Suomen warlander kasvatuksen kantaisän web sivusto:

www.studfarmojeroso.kotisivukone.com