Etsitään au pairia!
Keski-Suomeen pienelle tilalle etsinnässä au pair (joko suomesta tai ulkomailta). Tilalla on hevosia, vuohia, koiria ja kissoja, joten etsinnässä henkilö, joka viihtyisi myös eläinten kanssa ja osaisi käsitellä niitä. Hevoset elelevät ilman kenkiä ja toimivat hyvin ilman kuolainta.
Varsinainen työnkuva olisi 1- vuotiaan ihanan ja iloisen tytön hoitamisessa auttaminen, myös pieniä kotitöitä ja ruoanlaittoa voisi välillä olla. Tallihommia ja eläinten kanssa puuhailua oman halun ja mielenkiinnon mukaan. Ajatus on, että itse huolehtisin pääasiassa tallityöt, mutta niissäkin saattaa välillä tarvita apua. Monista asioista mahdollista sopia ja kuunnellaan toiveita. Me etsitään ehdottoman luotettavaa ja lämminhenkistä, mutta riittävän tomeraa ja itsenäiseen ajatteluun pystyvää henkilöä. Toivoisimme, että au pair voisi olla enemmän meidän perheenjäsen kuin työntekijä. Tietysti pitäisi tulla hyvin toimeen lasten kanssa ja meidän tapauksessa tosiaan myös eläinten kanssa pärjääminen olisi iso +. Myös ajokortti olisi hyvä olla, sen verran maalla asutaan. Mutta ei mikään ehdoton juttu kuitenkaan. Me tarjottaisiin asuminen (oma huone), ylöspito, ratsastusetu ja lisäksi jonkin verran taskurahaa. Myös meidän autoa olisi mahdollisuus käyttää, jos on ajokokemusta.. Toivomme löytävämme sopivan henkilön mahdollisimman pian. Lisätietoja: hanna@silvasti.com
T. Hanna
................................................................................................................................................................
Tervehdys kaikille!
Olen friisiläisten hevosten innoittamana aloittanut ideoinnin ja kehittelyn mustille hevosille tarkoitettuja hoitotuotteita ajatellen. Työssäni olen muutamien vuosien aikana havainnut friisiläisten määrän kasvua sekä sen myötä erilaisia niiden terveyteen liittyviä seikkoja. Minulle on erittäin tärkeää saattaa markkinoille tuotteita/ ravintoa, jotka ovat kemikaalittomia, lisäaineettomia, ekologisia ja ylipäätään riskittömiä käyttää. Valmistan yhteistyössä Lapland naturals- nimisen yrityksen/Katja Misikangas kanssa tuotteita ulkoiseen hoitoon, joka omaa saman ideologian valmistaessaan ulkoisia hoitotuotteita yrityksessään.
Nyt haluaisinkin kuulla millaisia toiveita ja näkemyksiä olette havainneet hevostenne hoitoon liittyvissä tuotteissa. Millainen tuote olisi juuri sinun mielestäsi sopiva, friisiläistä ajatellen. Mitä tuotetta tulee eniten käytettyä, shampoo, rasvat, geelit..ym Oletko käyttänyt luonnontuotteita hevosesi hoitoon, vai koostuuko hoitoaineet valtaosaltaan synteettisistä aineista? Mitä vahvuuksia tai heikkouksia olet tuotteissa kokenut, juuri sinun hevosesi hyvinvointia ajatellen?
Millaisia tarpeita olet hevosellasi huomannut? Ihon erilaiset ongelmat, sarveisaineiden hauraus, herkkyydet ym Entä ravitsemus puolella? Ajatuksia, mielipiteitä, kysymyksiä ..
Käytän paljon työssäni perinnetietojen ja – taitojen hyödyntämistä, vertailen muiden maiden tapoja, tuotteita ja menetelmiä toisiinsa sekä niiden käyttökokemuksia.
Friisiläinen on vanha hevosrotu, joka alkuperänsä mukaan vastaa hyvin luonnonmukaiseen hoitoon.
Suomessa ja pohjoismaissa on äärettömän vähän tämänkaltaista tuotantoa hevosille, friisiläisille ei sitäkään vähää. Siksi olen omien ja asiakkaiden hevosten innoittamana antanut friisiläiselle mahdollisuuden saada oman tuotteen tai tuotesarjan .Kokemuksesi ja aatteesi ovat tärkeitä tuotekehittelyssä.
Haen / haemme myös vapaaehtoisia testaamaan tuotteita, kun se aika prosessoinnissa koittaa. Olisitko sinä halukas testailemaan tuotteita? Jokainen testissä oleva hevonen/omistaja saavat pienen kiitoksen sekä Luontoäidin hevoset, että Lapland naturals yrityksestä. Hevosesi parhaaksi, sinun iloksesi.
Ystävällisin terveisin Nina Viitamäki/ Luontoäidin hevoset
Aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja yhteyden ottoja:
www.luontoaidinhevoset.com nina.viitamaki(at)kopteri.net
www.lapcream.com katja.misikangas(at)gmail.com
..............................................................................................................................................................

MYYNNISSÄ HEVOSTRAILERI
Kari Irri, Sastamala
puh. 0400977297


..............................................................................................................................................................
ANNETAAN LUONNONKASVIEN TAIMIA
Lapin ammattiopiston pohjoisten luonnonraaka-aineiden tuotannon kehityshanke POLUT jakaa taimia pohjoisista luonnonkasveista ja luonnonkasvien tuotannosta kiinnostuneille toimijoille.
Ahomansikka (Fragaria vesca) Hapro (Oxyria digyna) Heinäratamo (Plantago lanceolata) Lehtosinilatva (Polemonium caeruleum) Niittyhumala (Prunella vulgaris) Niittymaarianheinä (Hierchloë hirta) Ratamo (Plantago major) Siankärsämö (Achillea millefolium) Sikoangervo (Filipendula vulgaris) Tenonajuruoho (Thymus serpyllum spp. tanaënsis) Tunturipoimulehti (Alchemilla alpina) Väinönputki (Angelica archangelica)
Taimet ovat noudettavissa Lapin ammattiopiston tuotantoalojen Metsäruusun toimipisteestä (Metsäruusuntie 18, 96400 Rovaniemi).
Ilmoitus on voimassa niin kauan kuin taimia riittää, yhteydenotto ennen taimien noutamista.
Yhteystiedot: Jonna Heikkinen 020 798 4540 jonna.heikkinen@lao.fi
..............................................................................................................................................
Lue Heini Pajalan opinnäytetyö hevosten kasvihoidosta;
..........................................................................................................................................................
Olen kursseilla 9 ja 10.2 2011, en ole tavoitettavissa. Voitte jättää viestiä tai sähköpostia kiitos.
Nina V.
...................................................................................................................................
Olemme uudistammassa sivujen ulkoasua ja sisältöä.
Nettipuoti siirtyy vanhaan, alkuperäiseen sähköpostitse tilattavaan versioon.
.........................................................................................................................................
YRTTIEN VILJELY JA -KERUU!!!!!
OLETKO KIINNOSTUNUT YRTTIEN VILJELYSTÄ TAI LUONNONKASVIEN KERUUSTA?
ONKO SINULLA MAHDOLLISUUS VILJELLÄ MYYNTIIN? ETSIN KOTIMAISIA PIEN VILJELIJÖITÄ JA KERÄÄJIÄ, JOILTA VOIN OSTAA MYYNTIIN KASVEJA.
ESIM. Marjapensaiden lehdet,Mansikan lehdet,villi yrtit,Puiden lehtiä ym. Kasvien tulee olla puhtaita ja ilman kemikaaleja viljeltyjä.Lajikkeista tulee olla täysin varma. Kasvit tulisi myös kuivattaa. Ota yhteyttä sähköpostiini.Kiitos!
...................................................................................................................................
27.7.-09 Oma tutkimus
ETSIN TUTKIMUKSEENI ERI TYYPPISISSÄ LAIDUN/AITAUS OLOSUHTEISSA LAIDUNTAVIA HEVOSIA (HIEKKATARHAT, PIEN AITAUKSET, KOTIPIHAT, VILJELLYT, LUONNONLAITUMET YNM YNM).
TUTKIMUKSEN TARKOITUKSENA ON OSOITTAA MM ASKELMITTARIA KÄYTTÄMÄLLÄ, MIKÄ ON LAITUMEN TYYPIN ROOLI MM HEVOSEN AINEENVAIHDUNTAAN, LIIKUNTAAN, AKTIVITEETTIIN YNM. MIKÄ LAIDUNTYYPPI MAHDOLLISESTI AKTIVOI HEVOSTA ENEMMÄN LAIDUNNUKSEEN JA LIIKUNTAAN YNM.
LÄHINNÄ SIIS LIIKUNNAN MÄÄRÄN TUTKIMINEN ON AVAINASEMASSA TÄSSÄ TUTKIMUKSEN OSASSA. TUTKIMUKSEEN EI OTETA MAITOVARSOJA.
TUTKIMUKSESSA VERRATAAN MYÖS SEKÄ YKSINÄÄN LAIDUNTAVIEN HEVOSTEN LIIKUNTAA, ETTÄ LAUMASSA ELÄVIEN LIIKUNTAA.
OTA YHTEYTTÄ, MIKÄLI HALUAT HEVOSESI OLEVAN MUKANA TUTKIMUKSESSA.
nina.viitamaki@kopteri.net (Emme hae enää hevosia tutkimukseen, kiitos hevosille ja omistajille!)
UUTISIA LUONNOSTA JA TERVEYDESTÄ:
Väitös marjojen antioksidanttivaikutuksista
Fenoliset yhdisteet estävät tai hidastavat hapettumisreaktioita, jotka johtavat elintarvikkeiden ravitsemuksellisen ja aistinvaraisen laadun huonontumiseen. ETM Hanna Salmisen Helsingin yliopistossa tarkastetun väitöskirjan tulokset tuovat uutta tietoa kasvimateriaalien fenolisten yhdisteiden antioksidatiivisista vaikutuksista.
Fenolisten yhdisteiden ja proteiinien sekä lipidien välisen vuorovaikutuksen ymmärtäminen on tärkeää elintarvike-, kosmetiikka- ja lääkesovellusten kehittämisessä.
Fenolisia yhdisteitä sisältävät kasvimateriaalit tarjoavat mahdollisuuksia myös terveysvaikutteisten elintarvikkeiden kehittelylle, sillä esimerkiksi flavonoidien ja fenolisten happojen kykyä toimia antioksidantteina voidaan hyödyntää lisäämällä niitä elintarvikkeisiin. Fenolisilla yhdisteillä on todennäköisesti myös monipuolisia ja myönteisiä terveysvaikutuksia elimistössä.
Marjan- ja öljynpuristuksessa syntyy antioksidanttista raaka-ainetta
Salminen tutki kotimaisten marjojen ja öljyn puristuksessa muodostuvien sivutuotteiden sisältämien fenolisten yhdisteiden mahdollisia antioksidanttivaikutuksia muun muassa proteiinien ja lipidien hapettumisreaktioissa.
Antioksidanttivaikutuksia tutkittiin erilaisissa elintarvikemalleissa, kuten lihamallissa ja emulsioissa. Lisäksi tutkittiin fenolisten yhdisteiden vaikutuksia ihmiselle välttämättömän aminohappo tryptofaanin hapettumisreaktioissa. Tryptofaania on luontaisesti kaikissa proteiinia sisältävissä elintarvikkeissa, ja sillä on tärkeä rooli elimistön aineenvaihdunnassa.
Salminen kehitti tryptopfaanin hapettumistuotteiden seuraamiseen nopean analyyttisen nestekromatografisen menetelmän. Yksittäisten hapettumistuotteiden seurannan avulla voidaan arvioida kunkin antioksidantin kohde ja tehokkuus.
Elintarvikkeiden mallikokeissa todettiin, että öljynpuristuksessa muodostuvat sivutuotteet, kuten männynkuori tai rypsi-, camelina- ja soijarouhe estivät tehokkaasti proteiinien ja lipidien hapettumista kuumennetuissa sianlihapihveissä. Sivutuotteilla oli tehoa sekä yksinään että seoksena kaupallisen rosmariiniuutteen kanssa.
Marjojen fenoliset yhdisteet, kuten mustaherukan antosyaanit ja vadelman ellagitanniinit osoittautuivat toimiviksi emulsioissa. Marjojen antioksidanttiteho oli paras, kun emulsioihin oli lisätty maidon proteiinia β-laktoglobuliinia.
Tryptofaanin hapettumista ja sen hapettumistuotteiden muodostumista estivät parhaiten männynkuoren, camelina- ja soijarouheen fenoliset yhdisteet sekä mustaherukan antosyaanit ja karpalon proantosyanidiinit.
ETM Hanna Salminen väitteli 3. huhtikuuta 2009 Helsingin yliopiston maatalous- metsätieteellisessä tiedekunnassa aiheesta Effect of phenolic-rich plant materials on protein and lipid oxidation reactions. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa. |